(10) Jotta voitaisiin varmistaa, että jäsenvaltioiden viranomaiset voivat määrätä tehokkaita, oikeasuhteisia ja varoittavia seuraamuksia asetuksen (EU) 2017/2394 mukaisten koordinoitujen tutkinta- ja täytäntöönpanotoimien kohteena olevista laajalle levinneistä rikkomuksista ja laajalle levinneistä rikkomuksista, joilla on unioninlaajuinen ulottuvuus, olisi otettava käyttöön sakkoja tällaisista rikkomuksista määrättävien seuraamusten yhtenä osana.
Sakkojen ennalta ehkäisevän vaikutuksen varmistamiseksi jäsenvaltioiden olisi kansallisessa lainsäädännössään asetettava tällaisista rikkomuksista määrättävä enimmäissakko tasolle, joka on vähintään neljä prosenttia elinkeinonharjoittajan vuotuisesta liikevaihdosta kyseisessä yhdessä tai useammassa jäsenvaltiossa.
Elinkeinonharjoittaja voi tietyissä tapauksissa olla myös yritysryhmä.
- = -
(16) Jäsenvaltioiden olisi varmistettava, että sopimattomien kaupallisten menettelyjen vuoksi vahinkoa kärsineiden kuluttajien saatavilla on oikeussuojakeinoja, joilla kaikki kyseisten sopimattomien menettelyjen vaikutukset voidaan poistaa.
Yksilöllisiä oikeussuojakeinoja koskeva selkeä kehys helpottaisi yksityisiä täytäntöönpanotoimenpiteitä.
Kuluttajalla olisi oltava mahdollisuus vahingonkorvaukseen ja tarvittaessa hinnanalennukseen tai sopimuksen purkamiseen oikeasuhteisella ja tehokkaalla tavalla.
Jäsenvaltioita ei saisi estää pitämästä voimassa tai ottamasta käyttöön muita oikeussuojakeinoja, joita ovat esimerkiksi korjaus tai vaihtaminen, sopimattomien kaupallisten menettelyjen vuoksi vahinkoa kärsineitä kuluttajia varten, jotta voidaan varmistaa näiden menettelyjen vaikutusten poistaminen kokonaan.
Jäsenvaltioita ei saisi estää määrittämästä kuluttajien oikeussuojakeinojen soveltamista ja vaikutuksia koskevia edellytyksiä.
Oikeussuojakeinoja sovellettaessa voitaisiin tarvittaessa ottaa huomioon sopimattoman kaupallisen menettelyn vakavuus ja luonne, kuluttajalle aiheutunut vahinko ja muut asiaan liittyvät olosuhteet, kuten elinkeinonharjoittajan väärinkäytöksen tai sopimuksen rikkominen.
- = -
(29) Kun otetaan huomioon verkossa toimivia markkinapaikkoja koskeva teknologian nopea kehitys ja tarve varmistaa kuluttajansuojan korkea taso, jäsenvaltioiden olisi voitava tätä varten ottaa käyttöön tai pitää voimassa erityisiä lisätoimenpiteitä.
Tällaisten säännösten olisi oltava oikeasuhteisia ja syrjimättömiä, eivätkä ne saisi vaikuttaa direktiivin 2000/31/EY soveltamiseen.
- = -
(42) Direktiivin 2011/83/EU 16 artiklan ensimmäisen kohdan a alakohdassa säädetään poikkeuksesta peruuttamisoikeuteen palvelusopimuksissa, joiden osalta palvelu on kokonaan suoritettu, jos palvelun suorittaminen on alkanut kuluttajan nimenomaisella ennakkosuostumuksella ja jos kuluttaja on ilmaissut hyväksyvänsä, että hän menettää peruuttamisoikeuden, kun elinkeinonharjoittaja on täyttänyt sopimuksen kokonaisuudessaan.
Sen sijaan kyseisen direktiivin 7 artiklan 3 kohdassa ja 8 artiklan 8 kohdassa, jotka koskevat elinkeinonharjoittajan velvoitteita silloin kun sopimuksen täyttäminen on alkanut ennen peruuttamisoikeuden voimassaolon päättymistä, edellytetään ainoastaan, että elinkeinonharjoittaja saa kuluttajalta nimenomaisen ennakkosuostumuksen mutta ei hyväksynnän ilmaisua siitä, että peruuttamisoikeus menetetään, kun sopimus on täytetty.
Jotta voidaan varmistaa edellä mainittujen säännösten välinen johdonmukaisuus, on tarpeen lisätä 7 artiklan 3 kohtaan ja 8 artiklan 8 kohtaan elinkeinonharjoittajan velvollisuus saada kuluttajalta myös hyväksynnän ilmaisu siitä, että peruuttamisoikeus menetetään, kun sopimus on täytetty, jos sopimuksessa asetetaan kuluttajalle maksuvelvollisuus.
Lisäksi on tarpeen muuttaa 16 artiklan ensimmäisen kohdan a alakohdan sanamuotoa 7 artiklan 3 kohtaan ja 8 artiklan 8 kohtaan tehtävien muutosten huomioon ottamiseksi siten, että vaatimus, jonka mukaan elinkeinonharjoittajien on saatava kuluttajilta nimenomainen ennakkosuostumus ja hyväksynnän ilmaisu, koskee ainoastaan sellaisia palvelusopimuksia, joissa kuluttajalle asetetaan maksuvelvollisuus.
Jäsenvaltioille olisi kuitenkin annettava mahdollisuus olla soveltamatta palvelusopimuksiin vaatimusta saada kuluttajalta hyväksynnän ilmaisu siitä, että peruuttamisoikeus menetetään, kun sopimus on täytetty, jos kuluttaja on nimenomaisesti pyytänyt elinkeinonharjoittajaa käymään luonaan korjaustöiden tekemiseksi.
Kyseisen direktiivin 16 artiklan ensimmäisen kohdan c alakohdassa säädetään poikkeuksesta peruuttamisoikeuteen sellaisten sopimusten osalta, jotka koskevat sellaisten tavaroiden toimittamista, jotka on valmistettu kuluttajan vaatimusten mukaisesti tai selvästi henkilökohtaisia tarpeita vastaaviksi.
Tämä poikkeus kattaa esimerkiksi mittatilauskalusteiden valmistuksen ja asentamisen kuluttajan kotiin, kun ne toimitetaan saman myyntisopimuksen nojalla.
- = -
(50) Elinkeinonharjoittajia olisi kiellettävä jälleenmyymästä kuluttajille kulttuuri- ja urheilutapahtumien lippuja, jotka ne ovat hankkineet käyttämällä bottiohjelmien kaltaisia ohjelmistoja, joiden avulla ne ovat voineet ostaa lippuja ensisijaisen lipunmyyjän asettaman teknisen rajoituksen ylittäviä määriä tai ohittaa muita teknisiä keinoja, joita ensisijainen lipunmyyjä on ottanut käyttöön varmistaakseen, että kaikki yksityishenkilöt voivat saada lippuja.
Tämä kielto ei vaikuta muihin mahdollisiin kansallisiin toimenpiteisiin, joita jäsenvaltiot voivat toteuttaa suojatakseen kuluttajien oikeutetut edut ja turvatakseen kulttuuripolitiikan ja kaikille laajan pääsyn kulttuuri- ja urheilutapahtumiin, esimerkiksi sääntelemällä lippujen jälleenmyyntihintaa.
- = -
(58) Jotta voitaisiin varmistaa, että kansalaiset saavat ajantasaista tietoa oikeuksistaan kuluttajina ja tuomioistuinten ulkopuolisesta riitojenratkaisusta, komission kehittämän verkkoyhteyspisteen olisi mahdollisuuksien mukaan oltava käyttäjäystävällinen, mobiililaitteisiin mukautuva, helposti saavutettava ja kaikkien, myös vammaisten henkilöiden, saatavilla (kaikkien käyttäjien tarpeet huomioon ottava suunnittelu).
- = -