(25) Verkossa toimiva markkinapaikka olisi määriteltävä direktiiveissä 2005/29/EY ja 2011/83/EU samalla tavoin kuin Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksessa (EU) N:o 524/2013 (11) ja Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivissä (EU) 2016/1148 (12). ”Verkossa toimivan markkinapaikan” määritelmää olisi kuitenkin päivitettävä, ja siitä olisi tehtävä teknologianeutraalimpi, jotta se kattaisi myös uudet teknologiat.
Tämän vuoksi on aiheellista viitata ”verkkosivuston” sijaan elinkeinonharjoittajan käyttämään tai hänen puolestaan käytettyyn ohjelmaan, mukaan lukien verkkosivustot tai niiden osa tai sovellus, Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksessa (EU) 2017/2394 ja asetuksessa (EU) 2018/302 (13) säädetyn ”verkkorajapinnan” käsitteen mukaisesti.
- = -
(26) Tämän vuoksi direktiiveissä 2005/29/EY ja 2011/83/EU olisi säädettävä verkossa toimiville markkinapaikoille suunnatuista erityisistä tiedonantovaatimuksista, joiden mukaan verkossa toimivia markkinapaikkoja käyttäville kuluttajille on ilmoitettava keskeisistä tarjousten järjestystä määrittävistä muuttujista sekä siitä, tekevätkö he sopimuksen elinkeinonharjoittajan vai muun tahon, esimerkiksi toisen kuluttajan, kanssa.
- = -
(27) Verkossa toimivien markkinapaikkojen tarjoajien olisi annettava kuluttajille tieto siitä, onko tavarat, palvelut tai digitaalisen sisällön tarjoava kolmas osapuoli elinkeinonharjoittaja vai muu taho, kyseisen kolmannen osapuolen niille tekemän ilmoituksen perusteella.
Kun tavarat, palvelut tai digitaalisen sisällön tarjoava kolmas osapuoli ilmoittaa olevansa asemaltaan muu kuin elinkeinonharjoittaja, verkossa toimivien markkinapaikkojen tarjoajien olisi esitettävä lyhyt maininta siitä, että tehtyyn sopimukseen ei sovelleta unionin kuluttajansuojalainsäädännöstä johtuvia kuluttajan oikeuksia.
Kuluttajille olisi lisäksi ilmoitettava siitä, miten sopimusvelvoitteet jakautuvat tavarat, palvelut tai digitaalisen sisällön tarjoavien kolmansien osapuolten ja verkossa toimivien markkinapaikkojen tarjoajien välillä.
Tiedot olisi annettava selkeällä ja ymmärrettävällä tavalla eikä pelkästään vakioehdoissa tai vastaavissa sopimusasiakirjoissa.
Verkossa toimivien markkinapaikkojen tarjoajia koskevien tiedonantovaatimusten olisi oltava oikeasuhteisia, ja niissä olisi saatava aikaan tasapaino kuluttajansuojan korkean tason ja verkossa toimivien markkinapaikkojen tarjoajien kilpailukyvyn välille.
Verkossa toimivien markkinapaikkojen tarjoajia ei saisi velvoittaa laatimaan luetteloa tietyistä kuluttajan oikeuksista, kun ne ilmoittavat kuluttajille, sovelletaanko näitä oikeuksia vai ei.
Tämä ei vaikuta direktiivissä 2011/83/EU ja erityisesti sen 6 artiklan 1 kohdassa säädettyjen kuluttajalle annettavia tietoja koskevien vaatimusten soveltamiseen.
Se, mitkä tiedot kuluttajan oikeuksien varmistamista koskevasta vastuusta on annettava, riippuu verkossa toimivien markkinapaikkojen tarjoajien ja asianomaisten ulkopuolisten elinkeinonharjoittajien välisistä sopimusjärjestelyistä.
Verkossa toimivan markkinapaikan tarjoaja voisi ilmoittaa, että ulkopuolinen elinkeinonharjoittaja on yksin vastuussa kuluttajan oikeuksien varmistamisesta, tai kuvata sen omat erityiset vastuualueet, joilla kyseinen tarjoaja vastaa tietyistä sopimuksen näkökohdista, esimerkiksi toimituksesta tai peruuttamisoikeuden käyttämisestä.
- = -
(31) Digitaalista sisältöä ja digitaalisia palveluja toimitetaan usein verkossa myös sellaisten sopimusten nojalla, joissa kuluttaja ei maksa hintaa vaan luovuttaa elinkeinonharjoittajalle henkilötietoja.
Direktiiviä 2011/83/EU sovelletaan jo nyt sellaisen digitaalisen sisällön toimittamista koskeviin sopimuksiin, jota ei toimiteta aineellisella välineellä (eli kyse on digitaalisen sisällön toimittamisesta verkossa), riippumatta siitä, maksaako kuluttaja hinnan rahana vai luovuttaako hän henkilötietoja.
Sen sijaan kyseistä direktiiviä sovelletaan ainoastaan sellaisiin palvelusopimuksiin, myös digitaalisia palveluja koskeviin sopimuksiin, joiden mukaisesti kuluttaja maksaa tai sitoutuu maksamaan hinnan.
Tämän vuoksi kyseistä direktiiviä ei sovelleta digitaalisia palveluja koskeviin sopimuksiin, joiden mukaisesti kuluttaja luovuttaa elinkeinonharjoittajalle henkilötietoja maksamatta hintaa.
Kun otetaan huomioon maksullisten digitaalisten palvelujen ja henkilötietoja vastaan suoritettavien digitaalisten palvelujen samankaltaisuudet ja vaihdettavuus, niihin olisi sovellettava samoja sääntöjä kyseisen direktiivin nojalla.
- = -
(37) Direktiivin 2011/83/EU 7 artiklan 3 kohdassa edellytetään muualla kuin elinkeinonharjoittajan toimitiloissa tehtyjen sopimusten osalta ja 8 artiklan 8 kohdassa etäsopimusten osalta, että elinkeinonharjoittaja saa kuluttajalta nimenomaisen ennakkosuostumuksen siihen, että sopimuksen täyttäminen alkaa ennen peruuttamisoikeuden voimassaolon päättymistä.
Kyseisen direktiivin 14 artiklan 4 kohdan a alakohdassa säädetään sopimusperusteisesta seuraamuksesta, jos elinkeinonharjoittaja ei täytä tätä vaatimusta, eli siitä, että kuluttajan ei tarvitse maksaa suoritetuista palveluista.
Vaatimus, joka koskee nimenomaisen ennakkosuostumuksen saamista kuluttajalta, on siten merkityksellinen vain sellaisten palvelujen, myös digitaalisten palvelujen, kohdalla, jotka suoritetaan kauppahintaa vastaan.
Tämän vuoksi on tarpeen muuttaa 7 artiklan 3 kohtaa ja 8 artiklan 8 kohtaa siten, että vaatimus, jonka mukaan elinkeinonharjoittajien on saatava kuluttajilta nimenomainen ennakkosuostumus, koskee ainoastaan sellaisia palvelusopimuksia, joissa kuluttajalle asetetaan maksuvelvollisuus.
- = -
(38) Direktiivin 2011/83/EU 16 artiklan ensimmäisen kohdan m alakohdassa säädetään poikkeuksesta peruuttamisoikeuteen, kun kyse on digitaalisesta sisällöstä, jota ei toimiteta aineellisella välineellä, jos kuluttaja on antanut nimenomaisen ennakkosuostumuksen siihen, että sopimuksen täyttäminen alkaa ennen peruuttamisoikeuden voimassaolon päättymistä, ja ilmaissut hyväksyvänsä, että hän näin ollen menettää peruuttamisoikeuden.
Kyseisen direktiivin 14 artiklan 4 kohdan b alakohdassa säädetään sopimusperusteisesta seuraamuksesta, jos elinkeinonharjoittaja ei täytä tätä vaatimusta, eli siitä, että kuluttajan ei tarvitse maksaa käytetystä digitaalisesta sisällöstä.
Vaatimus, joka koskee nimenomaisen ennakkosuostumuksen ja hyväksynnän ilmaisun saamista kuluttajalta, on siten merkityksellinen vain sellaisen digitaalisen sisällön kohdalla, joka toimitetaan kauppahintaa vastaan.
Tämän vuoksi on tarpeen muuttaa 16 artiklan ensimmäisen kohdan m alakohtaa siten, että vaatimus, jonka mukaan elinkeinonharjoittajien on saatava kuluttajilta nimenomainen ennakkosuostumus ja hyväksynnän ilmaisu, koskee ainoastaan sellaisia sopimuksia, joissa kuluttajalle asetetaan maksuvelvollisuus.
- = -
(42) Direktiivin 2011/83/EU 16 artiklan ensimmäisen kohdan a alakohdassa säädetään poikkeuksesta peruuttamisoikeuteen palvelusopimuksissa, joiden osalta palvelu on kokonaan suoritettu, jos palvelun suorittaminen on alkanut kuluttajan nimenomaisella ennakkosuostumuksella ja jos kuluttaja on ilmaissut hyväksyvänsä, että hän menettää peruuttamisoikeuden, kun elinkeinonharjoittaja on täyttänyt sopimuksen kokonaisuudessaan.
Sen sijaan kyseisen direktiivin 7 artiklan 3 kohdassa ja 8 artiklan 8 kohdassa, jotka koskevat elinkeinonharjoittajan velvoitteita silloin kun sopimuksen täyttäminen on alkanut ennen peruuttamisoikeuden voimassaolon päättymistä, edellytetään ainoastaan, että elinkeinonharjoittaja saa kuluttajalta nimenomaisen ennakkosuostumuksen mutta ei hyväksynnän ilmaisua siitä, että peruuttamisoikeus menetetään, kun sopimus on täytetty.
Jotta voidaan varmistaa edellä mainittujen säännösten välinen johdonmukaisuus, on tarpeen lisätä 7 artiklan 3 kohtaan ja 8 artiklan 8 kohtaan elinkeinonharjoittajan velvollisuus saada kuluttajalta myös hyväksynnän ilmaisu siitä, että peruuttamisoikeus menetetään, kun sopimus on täytetty, jos sopimuksessa asetetaan kuluttajalle maksuvelvollisuus.
Lisäksi on tarpeen muuttaa 16 artiklan ensimmäisen kohdan a alakohdan sanamuotoa 7 artiklan 3 kohtaan ja 8 artiklan 8 kohtaan tehtävien muutosten huomioon ottamiseksi siten, että vaatimus, jonka mukaan elinkeinonharjoittajien on saatava kuluttajilta nimenomainen ennakkosuostumus ja hyväksynnän ilmaisu, koskee ainoastaan sellaisia palvelusopimuksia, joissa kuluttajalle asetetaan maksuvelvollisuus.
Jäsenvaltioille olisi kuitenkin annettava mahdollisuus olla soveltamatta palvelusopimuksiin vaatimusta saada kuluttajalta hyväksynnän ilmaisu siitä, että peruuttamisoikeus menetetään, kun sopimus on täytetty, jos kuluttaja on nimenomaisesti pyytänyt elinkeinonharjoittajaa käymään luonaan korjaustöiden tekemiseksi.
Kyseisen direktiivin 16 artiklan ensimmäisen kohdan c alakohdassa säädetään poikkeuksesta peruuttamisoikeuteen sellaisten sopimusten osalta, jotka koskevat sellaisten tavaroiden toimittamista, jotka on valmistettu kuluttajan vaatimusten mukaisesti tai selvästi henkilökohtaisia tarpeita vastaaviksi.
Tämä poikkeus kattaa esimerkiksi mittatilauskalusteiden valmistuksen ja asentamisen kuluttajan kotiin, kun ne toimitetaan saman myyntisopimuksen nojalla.
- = -
(44) Direktiivin 2011/83/EU 14 artiklan 4 kohdassa vahvistetaan edellytykset, joiden perusteella kuluttaja ei peruuttamisoikeutta käyttäessään ole velvollinen maksamaan palvelujen suorittamisesta, yleishyödyllisten palvelujen toimittamisesta taikka sellaisen digitaalisen sisällön toimittamisesta, jota ei toimiteta aineellisella välineellä.
Kun mikä tahansa kyseisistä edellytyksistä täyttyy, kuluttajan ei tarvitse maksaa hintaa ennen peruuttamisoikeuden käyttämistä vastaanottamistaan palveluista, yleishyödyllisistä palveluista tai digitaalisesta sisällöstä.
Digitaalisen sisällön osalta yksi kyseisistä ei-kumulatiivisista edellytyksistä, eli 14 artiklan 4 kohdan b alakohdan iii alakohdan mukainen edellytys, on se, että elinkeinonharjoittaja ei ole toimittanut sopimuksesta vahvistusta, joka sisältää vahvistuksen kuluttajan nimenomaisesta ennakkosuostumuksesta siihen, että sopimuksen täyttäminen alkaa ennen peruuttamisoikeuden voimassaolon päättymistä, ja hyväksynnän ilmaisusta siitä, että peruuttamisoikeus näin ollen menetetään.
Tämä edellytys ei kuitenkaan sisälly kyseisen direktiivin 16 artiklan ensimmäisen kohdan m alakohdassa säädettyihin peruuttamisoikeuden menettämisen edellytyksiin, mikä aiheuttaa epävarmuutta siitä, voivatko kuluttajat vedota 14 artiklan 4 kohdan b alakohdan iii alakohtaan, kun 14 artiklan 4 kohdan b alakohdassa säädetyt kaksi muuta edellytystä täyttyvät ja peruuttamisoikeus siksi menetetään 16 artiklan ensimmäisen kohdan m alakohdan mukaisesti.
Tämän vuoksi 14 artiklan 4 kohdan b alakohdan iii alakohdassa säädetty edellytys olisi lisättävä 16 artiklan ensimmäisen kohdan m alakohtaan, jotta kuluttaja voisi käyttää peruuttamisoikeutta, kun edellytys ei täyty, ja vedota siten 14 artiklan 4 kohdassa säädettyihin oikeuksiin.
- = -
(47) Kuluttajat luottavat entistä enemmän kuluttaja-arvosteluihin ja suositteluihin tehdessään ostopäätöksiä.
Kun elinkeinonharjoittajat asettavat saataville tuotteita koskevia kuluttaja-arvosteluja, niiden olisikin tiedotettava kuluttajille, onko niillä käytössä prosesseja tai menettelyjä, joilla varmistetaan, että julkaistut arvostelut ovat peräisin kuluttajilta, jotka ovat tosiasiallisesti ostaneet tuotteen tai käyttäneet sitä.
Jos tällaisia prosesseja tai menettelyjä on käytössä, elinkeinonharjoittajien olisi annettava tietoa siitä, miten tämä tarkistetaan, ja annettava kuluttajille selkeää tietoa siitä, miten arvosteluja käsitellään ja esimerkiksi julkaistaanko kaikki arvostelut riippumatta siitä, ovatko kyseiset arvostelut myönteisiä vai kielteisiä, tai onko elinkeinonharjoittaja sponsoroinut niitä tai onko niihin vaikuttanut sopimussuhde elinkeinonharjoittajaan.
Tämän vuoksi sopimattomana kaupallisena menettelynä olisi lisäksi pidettävä kuluttajan johtamista harhaan ilmoittamalla, että tuotearvostelut ovat kuluttajilta, jotka ovat tosiasiallisesti käyttäneet tuotetta tai ostaneet sen, kun ei ole toteutettu kohtuullisia ja oikeasuhteisia toimia sen varmistamiseksi, että arvostelut ovat peräisin tällaisilta kuluttajilta.
Tällaisiin toimiin voisivat kuulua esimerkiksi tekniset keinot, joilla tarkistetaan arvostelun julkaisevan henkilön luotettavuus, kuten esimerkiksi tietojen pyytäminen sen tarkistamiseksi, että kuluttaja on tosiasiallisesti käyttänyt tuotetta tai ostanut sen.
- = -