(1) Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen, jäljempänä ’SEUT’, 169 artiklan 1 kohdassa ja 2 kohdan a alakohdassa määrätään, että unioni myötävaikuttaa kuluttajansuojan korkean tason saavuttamiseen toimenpiteillä, jotka se toteuttaa SEUT 114 artiklan nojalla.
Euroopan unionin perusoikeuskirjan, jäljempänä ’perusoikeuskirja’, 38 artiklan mukaan unionin politiikoissa varmistetaan korkeatasoinen kuluttajansuoja.
- = -
(16) Jäsenvaltioiden olisi varmistettava, että sopimattomien kaupallisten menettelyjen vuoksi vahinkoa kärsineiden kuluttajien saatavilla on oikeussuojakeinoja, joilla kaikki kyseisten sopimattomien menettelyjen vaikutukset voidaan poistaa.
Yksilöllisiä oikeussuojakeinoja koskeva selkeä kehys helpottaisi yksityisiä täytäntöönpanotoimenpiteitä.
Kuluttajalla olisi oltava mahdollisuus vahingonkorvaukseen ja tarvittaessa hinnanalennukseen tai sopimuksen purkamiseen oikeasuhteisella ja tehokkaalla tavalla.
Jäsenvaltioita ei saisi estää pitämästä voimassa tai ottamasta käyttöön muita oikeussuojakeinoja, joita ovat esimerkiksi korjaus tai vaihtaminen, sopimattomien kaupallisten menettelyjen vuoksi vahinkoa kärsineitä kuluttajia varten, jotta voidaan varmistaa näiden menettelyjen vaikutusten poistaminen kokonaan.
Jäsenvaltioita ei saisi estää määrittämästä kuluttajien oikeussuojakeinojen soveltamista ja vaikutuksia koskevia edellytyksiä.
Oikeussuojakeinoja sovellettaessa voitaisiin tarvittaessa ottaa huomioon sopimattoman kaupallisen menettelyn vakavuus ja luonne, kuluttajalle aiheutunut vahinko ja muut asiaan liittyvät olosuhteet, kuten elinkeinonharjoittajan väärinkäytöksen tai sopimuksen rikkominen.
- = -
(24) Kun kuluttajille tarjotaan tuotteita verkossa toimivilla markkinapaikoilla, sekä verkossa toimivan markkinapaikan tarjoaja että ulkopuolinen toimittaja osallistuvat direktiivissä 2011/83/EU edellytettyjen ennen sopimuksen tekoa annettavien tietojen antamiseen.
Tämän vuoksi verkossa toimivaa markkinapaikkaa käyttävät kuluttajat eivät välttämättä selvästi ymmärrä, ketkä ovat heidän sopimuskumppaneitaan ja miten tämä vaikuttaa heidän oikeuksiinsa ja velvoitteisiinsa.
- = -
(26) Tämän vuoksi direktiiveissä 2005/29/EY ja 2011/83/EU olisi säädettävä verkossa toimiville markkinapaikoille suunnatuista erityisistä tiedonantovaatimuksista, joiden mukaan verkossa toimivia markkinapaikkoja käyttäville kuluttajille on ilmoitettava keskeisistä tarjousten järjestystä määrittävistä muuttujista sekä siitä, tekevätkö he sopimuksen elinkeinonharjoittajan vai muun tahon, esimerkiksi toisen kuluttajan, kanssa.
- = -
(27) Verkossa toimivien markkinapaikkojen tarjoajien olisi annettava kuluttajille tieto siitä, onko tavarat, palvelut tai digitaalisen sisällön tarjoava kolmas osapuoli elinkeinonharjoittaja vai muu taho, kyseisen kolmannen osapuolen niille tekemän ilmoituksen perusteella.
Kun tavarat, palvelut tai digitaalisen sisällön tarjoava kolmas osapuoli ilmoittaa olevansa asemaltaan muu kuin elinkeinonharjoittaja, verkossa toimivien markkinapaikkojen tarjoajien olisi esitettävä lyhyt maininta siitä, että tehtyyn sopimukseen ei sovelleta unionin kuluttajansuojalainsäädännöstä johtuvia kuluttajan oikeuksia.
Kuluttajille olisi lisäksi ilmoitettava siitä, miten sopimusvelvoitteet jakautuvat tavarat, palvelut tai digitaalisen sisällön tarjoavien kolmansien osapuolten ja verkossa toimivien markkinapaikkojen tarjoajien välillä.
Tiedot olisi annettava selkeällä ja ymmärrettävällä tavalla eikä pelkästään vakioehdoissa tai vastaavissa sopimusasiakirjoissa.
Verkossa toimivien markkinapaikkojen tarjoajia koskevien tiedonantovaatimusten olisi oltava oikeasuhteisia, ja niissä olisi saatava aikaan tasapaino kuluttajansuojan korkean tason ja verkossa toimivien markkinapaikkojen tarjoajien kilpailukyvyn välille.
Verkossa toimivien markkinapaikkojen tarjoajia ei saisi velvoittaa laatimaan luetteloa tietyistä kuluttajan oikeuksista, kun ne ilmoittavat kuluttajille, sovelletaanko näitä oikeuksia vai ei.
Tämä ei vaikuta direktiivissä 2011/83/EU ja erityisesti sen 6 artiklan 1 kohdassa säädettyjen kuluttajalle annettavia tietoja koskevien vaatimusten soveltamiseen.
Se, mitkä tiedot kuluttajan oikeuksien varmistamista koskevasta vastuusta on annettava, riippuu verkossa toimivien markkinapaikkojen tarjoajien ja asianomaisten ulkopuolisten elinkeinonharjoittajien välisistä sopimusjärjestelyistä.
Verkossa toimivan markkinapaikan tarjoaja voisi ilmoittaa, että ulkopuolinen elinkeinonharjoittaja on yksin vastuussa kuluttajan oikeuksien varmistamisesta, tai kuvata sen omat erityiset vastuualueet, joilla kyseinen tarjoaja vastaa tietyistä sopimuksen näkökohdista, esimerkiksi toimituksesta tai peruuttamisoikeuden käyttämisestä.
- = -
(30) Digitaalisen sisällön ja digitaalisten palvelujen määritelmät direktiivissä 2011/83/EU olisi muutettava vastaamaan Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin (EU) 2019/770 (15) määritelmiä.
Direktiivin 2019/770 soveltamisalaan kuuluva digitaalinen sisältö kattaa kertatoimitukset, sarjan tällaisia yksittäisiä tapahtumia ja jatkuvat toimitukset pidemmän ajan kuluessa.
Sen, että kyseessä on jatkuva toimitus, ei välttämättä tarvitsisi edellyttää toimituksia pitkällä aikavälillä.
Joitakin tapauksia, kuten videon suoratoisto verkossa, olisi pidettävä pidemmän ajan kuluessa tapahtuvana jatkuvana toimituksena audiovisuaalisen tiedoston varsinaisesta kestosta riippumatta.
Digitaalisen sisällön ja digitaalisten palvelujen tiettyjä tyyppejä saattaakin olla vaikea erottaa toisistaan, sillä molempiin voi liittyä jatkuva toimitus elinkeinonharjoittajalta sopimuksen koko keston ajan.
Esimerkkejä digitaalisista palveluista ovat videoiden ja äänitallenteiden jakaminen ja muu verkkoon tallentaminen, pilvipalvelussa tarjolla olevat tekstinkäsittelymahdollisuudet tai pelit, pilvitallennus, selainsähköposti, sosiaalinen media ja pilvisovellukset.
Palveluntarjoajan jatkuvan osallistumisen vuoksi on perusteltua soveltaa direktiivissä 2011/83/EU säädettyjä peruuttamisoikeutta koskevia sääntöjä, joiden mukaan kuluttaja voi kokeilla palvelua ja päättää 14 päivän kuluessa sopimuksen tekemisestä, pitääkö hän sen vai ei.
Useille sellaisen digitaalisen sisällön toimittamista koskeville sopimuksille, jota ei toimiteta aineellisella välineellä, on tyypillistä, että kuluttaja saa kertatoimituksena tietyn osan tai tiettyjä osia digitaalisesta sisällöstä, esimerkiksi tiettyjä musiikki- tai videotiedostoja.
Sellaisen digitaalisen sisällön toimittamista koskeviin sopimuksiin, jota ei toimiteta aineellisella välineellä, sovelletaan edelleen direktiivin 2011/83/EU 16 artiklan ensimmäisen kohdan m alakohdan poikkeusta peruuttamisoikeuteen, jonka mukaan kuluttaja menettää peruuttamisoikeuden, kun sopimuksen täyttäminen, esimerkiksi sisällön lataaminen tai suoratoisto, on alkanut, edellyttäen, että kuluttaja on antanut nimenomaisen ennakkosuostumuksensa siihen, että sopimuksen täyttäminen alkaa peruuttamisoikeuden voimassaoloaikana, ja ilmaissut hyväksyvänsä, että hän on näin ollen menettänyt peruuttamisoikeutensa.
Jos ei ole selvää, onko sopimus palvelusopimus vai sellaisen digitaalisen sisällön toimittamista koskeva sopimus, jota ei toimiteta aineellisella välineellä, olisi sovellettava palvelujen peruuttamisoikeutta koskevia sääntöjä.
- = -
(35) Direktiiviä 2011/83/EU ei olisi sovellettava myöskään silloin kun elinkeinonharjoittaja kerää vain metatietoja, kuten tietoja kuluttajan laitteesta tai selaushistoriasta, paitsi jos tätä tilannetta pidetään kansallisessa lainsäädännössä sopimuksena.
Sitä ei olisi sovellettava myöskään silloin kun kuluttaja, joka ei ole tehnyt sopimusta elinkeinonharjoittajan kanssa, joutuu seuraamaan mainoksia vain saadakseen pääsyn digitaaliseen sisältöön tai digitaaliseen palveluun.
Jäsenvaltioiden olisi kuitenkin edelleen voitava vapaasti ulottaa kyseisen direktiivin sääntöjen soveltaminen tällaisiin tilanteisiin tai muutoin säännellä tällaisia tilanteita, jotka eivät kuulu kyseisen direktiivin soveltamisalaan.
- = -
(37) Direktiivin 2011/83/EU 7 artiklan 3 kohdassa edellytetään muualla kuin elinkeinonharjoittajan toimitiloissa tehtyjen sopimusten osalta ja 8 artiklan 8 kohdassa etäsopimusten osalta, että elinkeinonharjoittaja saa kuluttajalta nimenomaisen ennakkosuostumuksen siihen, että sopimuksen täyttäminen alkaa ennen peruuttamisoikeuden voimassaolon päättymistä.
Kyseisen direktiivin 14 artiklan 4 kohdan a alakohdassa säädetään sopimusperusteisesta seuraamuksesta, jos elinkeinonharjoittaja ei täytä tätä vaatimusta, eli siitä, että kuluttajan ei tarvitse maksaa suoritetuista palveluista.
Vaatimus, joka koskee nimenomaisen ennakkosuostumuksen saamista kuluttajalta, on siten merkityksellinen vain sellaisten palvelujen, myös digitaalisten palvelujen, kohdalla, jotka suoritetaan kauppahintaa vastaan.
Tämän vuoksi on tarpeen muuttaa 7 artiklan 3 kohtaa ja 8 artiklan 8 kohtaa siten, että vaatimus, jonka mukaan elinkeinonharjoittajien on saatava kuluttajilta nimenomainen ennakkosuostumus, koskee ainoastaan sellaisia palvelusopimuksia, joissa kuluttajalle asetetaan maksuvelvollisuus.
- = -
(38) Direktiivin 2011/83/EU 16 artiklan ensimmäisen kohdan m alakohdassa säädetään poikkeuksesta peruuttamisoikeuteen, kun kyse on digitaalisesta sisällöstä, jota ei toimiteta aineellisella välineellä, jos kuluttaja on antanut nimenomaisen ennakkosuostumuksen siihen, että sopimuksen täyttäminen alkaa ennen peruuttamisoikeuden voimassaolon päättymistä, ja ilmaissut hyväksyvänsä, että hän näin ollen menettää peruuttamisoikeuden.
Kyseisen direktiivin 14 artiklan 4 kohdan b alakohdassa säädetään sopimusperusteisesta seuraamuksesta, jos elinkeinonharjoittaja ei täytä tätä vaatimusta, eli siitä, että kuluttajan ei tarvitse maksaa käytetystä digitaalisesta sisällöstä.
Vaatimus, joka koskee nimenomaisen ennakkosuostumuksen ja hyväksynnän ilmaisun saamista kuluttajalta, on siten merkityksellinen vain sellaisen digitaalisen sisällön kohdalla, joka toimitetaan kauppahintaa vastaan.
Tämän vuoksi on tarpeen muuttaa 16 artiklan ensimmäisen kohdan m alakohtaa siten, että vaatimus, jonka mukaan elinkeinonharjoittajien on saatava kuluttajilta nimenomainen ennakkosuostumus ja hyväksynnän ilmaisu, koskee ainoastaan sellaisia sopimuksia, joissa kuluttajalle asetetaan maksuvelvollisuus.
- = -
(39) Direktiivin 2005/29/EY 7 artiklan 4 kohdassa vahvistetaan tiedonantovaatimukset, jotka koskevat kehotuksia ostaa tuote tiettyyn hintaan.
Kyseisiä tiedonantovaatimuksia sovelletaan jo nyt mainontavaiheessa, kun taas direktiivissä 2011/83/EU asetetaan sama tiedonantovaatimus ja muita, yksityiskohtaisempia tiedonantovaatimuksia myöhemmässä sopimuksen tekoa edeltävässä vaiheessa (eli juuri ennen kuin kuluttaja tekee sopimuksen).
Tämän seurauksena elinkeinonharjoittajilta saatetaan edellyttää, että ne antavat samat tiedot mainontavaiheessa (esimerkiksi verkkomainoksessa mediaverkkosivustolla) ja sopimuksen tekoa edeltävässä vaiheessa (esimerkiksi verkkokauppansa sivuilla).
- = -
(40) Direktiivin 2005/29/EY 7 artiklan 4 kohdan mukaisiin tiedonantovaatimuksiin kuuluu valitusten käsittelyihin sovellettavaa elinkeinonharjoittajan käytäntöä koskevien tietojen antaminen kuluttajalle.
Kuluttaja- ja markkinaoikeuslainsäädännön toimivuustarkastuksesta saadut tulokset osoittavat, että kyseiset tiedot ovat merkityksellisimpiä sopimuksen tekoa edeltävässä vaiheessa, jota säännellään direktiivillä 2011/83/EU.
Tämän vuoksi olisi poistettava direktiivin 2005/29/EY mukainen vaatimus toimittaa nämä tiedot ostokehotuksissa mainontavaiheessa.
- = -
(41) Direktiivin 2011/83/EU 6 artiklan 1 kohdan h alakohdassa edellytetään, että elinkeinonharjoittaja toimittaa kuluttajalle ennen sopimusta tietoja peruuttamisoikeudesta, mukaan lukien kyseisen direktiivin liitteessä I olevassa B osassa vahvistettu malliperuuttamislomake.
Kyseisen direktiivin 8 artiklan 4 kohdassa säädetään yksinkertaisemmista ennen sopimuksen tekoa annettavia tietoja koskevista vaatimuksista, jos sopimus tehdään käyttäen sellaista etäviestintä, jossa on rajoitetusti tilaa tai aikaa tietojen näyttämistä varten, esimerkiksi puhelimella, ääniohjatun ostosavustajan välityksellä tai tekstiviestillä.
Kyseisellä etäviestimellä tai sen avulla ennen sopimuksen tekoa annettaviin pakollisiin tietoihin kuuluvat 6 artiklan 1 kohdan h alakohdassa tarkoitetut peruuttamisoikeutta koskevat tiedot.
Niihin sisältyy vastaavasti myös direktiivin liitteessä I olevassa B osassa vahvistetun malliperuuttamislomakkeen toimittaminen.
Peruuttamislomakkeen toimittaminen on kuitenkin mahdotonta, kun sopimus tehdään esimerkiksi puhelimitse tai ääniohjatun ostosavustajan välityksellä, eikä toimittaminen ole välttämättä teknisesti mahdollista käyttäjäystävällisesti muulla 8 artiklan 4 kohdassa tarkoitetulla etäviestimellä.
Tämän vuoksi on aiheellista poistaa malliperuuttamislomakkeen toimittaminen tiedoista, jotka elinkeinonharjoittajien on kaikissa tapauksissa annettava sopimuksen tekemiseen käytetyllä etäviestimellä tai sen avulla 8 artiklan 4 kohdan mukaisesti.
- = -
(42) Direktiivin 2011/83/EU 16 artiklan ensimmäisen kohdan a alakohdassa säädetään poikkeuksesta peruuttamisoikeuteen palvelusopimuksissa, joiden osalta palvelu on kokonaan suoritettu, jos palvelun suorittaminen on alkanut kuluttajan nimenomaisella ennakkosuostumuksella ja jos kuluttaja on ilmaissut hyväksyvänsä, että hän menettää peruuttamisoikeuden, kun elinkeinonharjoittaja on täyttänyt sopimuksen kokonaisuudessaan.
Sen sijaan kyseisen direktiivin 7 artiklan 3 kohdassa ja 8 artiklan 8 kohdassa, jotka koskevat elinkeinonharjoittajan velvoitteita silloin kun sopimuksen täyttäminen on alkanut ennen peruuttamisoikeuden voimassaolon päättymistä, edellytetään ainoastaan, että elinkeinonharjoittaja saa kuluttajalta nimenomaisen ennakkosuostumuksen mutta ei hyväksynnän ilmaisua siitä, että peruuttamisoikeus menetetään, kun sopimus on täytetty.
Jotta voidaan varmistaa edellä mainittujen säännösten välinen johdonmukaisuus, on tarpeen lisätä 7 artiklan 3 kohtaan ja 8 artiklan 8 kohtaan elinkeinonharjoittajan velvollisuus saada kuluttajalta myös hyväksynnän ilmaisu siitä, että peruuttamisoikeus menetetään, kun sopimus on täytetty, jos sopimuksessa asetetaan kuluttajalle maksuvelvollisuus.
Lisäksi on tarpeen muuttaa 16 artiklan ensimmäisen kohdan a alakohdan sanamuotoa 7 artiklan 3 kohtaan ja 8 artiklan 8 kohtaan tehtävien muutosten huomioon ottamiseksi siten, että vaatimus, jonka mukaan elinkeinonharjoittajien on saatava kuluttajilta nimenomainen ennakkosuostumus ja hyväksynnän ilmaisu, koskee ainoastaan sellaisia palvelusopimuksia, joissa kuluttajalle asetetaan maksuvelvollisuus.
Jäsenvaltioille olisi kuitenkin annettava mahdollisuus olla soveltamatta palvelusopimuksiin vaatimusta saada kuluttajalta hyväksynnän ilmaisu siitä, että peruuttamisoikeus menetetään, kun sopimus on täytetty, jos kuluttaja on nimenomaisesti pyytänyt elinkeinonharjoittajaa käymään luonaan korjaustöiden tekemiseksi.
Kyseisen direktiivin 16 artiklan ensimmäisen kohdan c alakohdassa säädetään poikkeuksesta peruuttamisoikeuteen sellaisten sopimusten osalta, jotka koskevat sellaisten tavaroiden toimittamista, jotka on valmistettu kuluttajan vaatimusten mukaisesti tai selvästi henkilökohtaisia tarpeita vastaaviksi.
Tämä poikkeus kattaa esimerkiksi mittatilauskalusteiden valmistuksen ja asentamisen kuluttajan kotiin, kun ne toimitetaan saman myyntisopimuksen nojalla.
- = -
(44) Direktiivin 2011/83/EU 14 artiklan 4 kohdassa vahvistetaan edellytykset, joiden perusteella kuluttaja ei peruuttamisoikeutta käyttäessään ole velvollinen maksamaan palvelujen suorittamisesta, yleishyödyllisten palvelujen toimittamisesta taikka sellaisen digitaalisen sisällön toimittamisesta, jota ei toimiteta aineellisella välineellä.
Kun mikä tahansa kyseisistä edellytyksistä täyttyy, kuluttajan ei tarvitse maksaa hintaa ennen peruuttamisoikeuden käyttämistä vastaanottamistaan palveluista, yleishyödyllisistä palveluista tai digitaalisesta sisällöstä.
Digitaalisen sisällön osalta yksi kyseisistä ei-kumulatiivisista edellytyksistä, eli 14 artiklan 4 kohdan b alakohdan iii alakohdan mukainen edellytys, on se, että elinkeinonharjoittaja ei ole toimittanut sopimuksesta vahvistusta, joka sisältää vahvistuksen kuluttajan nimenomaisesta ennakkosuostumuksesta siihen, että sopimuksen täyttäminen alkaa ennen peruuttamisoikeuden voimassaolon päättymistä, ja hyväksynnän ilmaisusta siitä, että peruuttamisoikeus näin ollen menetetään.
Tämä edellytys ei kuitenkaan sisälly kyseisen direktiivin 16 artiklan ensimmäisen kohdan m alakohdassa säädettyihin peruuttamisoikeuden menettämisen edellytyksiin, mikä aiheuttaa epävarmuutta siitä, voivatko kuluttajat vedota 14 artiklan 4 kohdan b alakohdan iii alakohtaan, kun 14 artiklan 4 kohdan b alakohdassa säädetyt kaksi muuta edellytystä täyttyvät ja peruuttamisoikeus siksi menetetään 16 artiklan ensimmäisen kohdan m alakohdan mukaisesti.
Tämän vuoksi 14 artiklan 4 kohdan b alakohdan iii alakohdassa säädetty edellytys olisi lisättävä 16 artiklan ensimmäisen kohdan m alakohtaan, jotta kuluttaja voisi käyttää peruuttamisoikeutta, kun edellytys ei täyty, ja vedota siten 14 artiklan 4 kohdassa säädettyihin oikeuksiin.
- = -
(56) Sellaisten aggressiivisista ja harhaanjohtavien menettelyjen osalta, jotka tapahtuvat muualla kuin elinkeinonharjoittajan toimitiloissa järjestettävissä tilaisuuksissa, direktiivillä 2005/29/EY ei rajoiteta sijoittautumista tai toimilupajärjestelmiä koskevia edellytyksiä, joita jäsenvaltiot voivat asettaa elinkeinonharjoittajille.
Kyseisellä direktiivillä ei myöskään rajoiteta kansallista sopimusoikeutta eikä erityisesti sopimuksen pätevyyttä, tekemistä tai vaikutusta koskevia sääntöjä.
Aggressiiviset ja harhaanjohtavat menettelyt muualla kuin elinkeinonharjoittajan toimitiloissa järjestettävissä tilaisuuksissa voidaan kieltää kyseisen direktiivin 5–9 artiklan mukaisen tapauskohtaisen arvioinnin perusteella.
Lisäksi kyseisen direktiivin liitteessä I kielletään yleisesti menettelyt, joissa elinkeinonharjoittaja luo sellaisen vaikutelman, että elinkeinonharjoittaja ei toimi tarkoituksessa, joka liittyy hänen ammattitoimintaansa, sekä menettelyt, joissa luodaan sellainen vaikutelma, että kuluttaja ei voi poistua elinkeinonharjoittajan toimitiloista, ennen kuin sopimus on syntynyt.
Komission olisi arvioitava, takaavatko nykyiset säännöt kuluttajansuojan asianmukaisen tason ja annetaanko niissä jäsenvaltioille asianmukaiset välineet tällaisiin menettelyihin puuttumiseksi tehokkaasti.
- = -
(57) Tämä direktiivi ei saisi vaikuttaa kansallisen sopimusoikeuden sellaisiin näkökohtiin, joita sillä ei säännellä.
Tämä direktiivi ei sen vuoksi saisi rajoittaa sellaisen kansallisen sopimuslainsäädännön soveltamista, jolla säännellään esimerkiksi sopimuksen tekemistä tai pätevyyttä tapauksissa, joissa on kyse vaikkapa suostumuksen puuttumisesta tai luvattomasta kaupallisesta toiminnasta.
- = -
(60) Jäsenvaltiot eivät voi riittävällä tavalla saavuttaa tämän direktiivin tavoitteita eli kuluttajansuojalainsäädännön täytäntöönpanon valvonnan parantamista ja nykyaikaistamista, vaan ne voidaan ongelman unioninlaajuisen luonteen vuoksi saavuttaa paremmin unionin tasolla.
Sen vuoksi unioni voi toteuttaa toimenpiteitä Euroopan unionista tehdyn sopimuksen 5 artiklassa vahvistetun toissijaisuusperiaatteen mukaisesti.
Mainitussa artiklassa vahvistetun suhteellisuusperiaatteen mukaisesti tässä direktiivissä ei ylitetä sitä, mikä on tarpeen näiden tavoitteiden saavuttamiseksi,
- = -