(2) Kuluttajansuojalainsäädäntöä olisi sovellettava tehokkaasti kaikkialla unionissa.
Komission vuosina 2016 ja 2017 osana sääntelyn toimivuutta ja tuloksellisuutta koskevaa ohjelmaa (REFIT) toteuttama kattava kuluttajansuoja- ja markkinointidirektiivejä koskeva toimivuustarkastus kuitenkin osoitti, että unionin kuluttajansuojalainsäädännön tehokkuus vaarantuu sekä elinkeinonharjoittajien että kuluttajien tiedonpuutteen vuoksi ja että olemassa olevia oikeussuojakeinoja voitaisiin hyödyntää nykyistä useammin.
- = -
(3) Unioni on jo toteuttanut eräitä toimenpiteitä, joilla lisätään kuluttajien, elinkeinonharjoittajien ja oikeusalan ammattilaisten tietoisuutta kuluttajan oikeuksista ja joilla parannetaan kuluttajan oikeuksien täytäntöönpanon valvontaa ja kuluttajien oikeussuojakeinoja.
Kansallisessa lainsäädännössä on kuitenkin edelleen sääntelyaukkoja, sillä tosiasiallisesti tehokkaita ja oikeasuhteisia seuraamuksia unionin sisäisten rikkomusten ehkäisemiseksi ja niistä rankaisemiseksi ei ole, yksilölliset oikeussuojakeinot ovat riittämättömiä kuluttajan kärsittyä vahinkoa niiden kansallisten säännösten rikkomisesta, joilla Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2005/29/EY (3) on saatettu osaksi kansallista lainsäädäntöä, ja Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2009/22/EY (4) mukaisessa kieltokannemenettelyssä on puutteita.
Kieltokannemenettelyä olisi tarkistettava erillisellä säädöksellä, jolla muutetaan direktiiviä 2009/22/EY ja korvataan se.
- = -
(14) Direktiiviin 93/13/ETY olisi sen ennalta ehkäisevän vaikutuksen tehostamiseksi sisällytettävä seuraamuksia koskevia sääntöjä.
Jäsenvaltiot voivat vapaasti päättää hallinnollisesta tai tuomioistuinmenettelystä seuraamusten määräämiseksi kyseisen direktiivin rikkomisesta.
Hallintoviranomaiset tai kansalliset tuomioistuimet voisivat määrätä seuraamuksia etenkin todetessaan sopimusehtojen kohtuuttomuuden, myös hallintoviranomaisen vireille paneman oikeudenkäynnin perusteella.
Hallintoviranomaiset tai kansalliset tuomioistuimet voisivat määrätä seuraamuksia myös silloin kun myyjä tai toimittaja käyttää sopimusehtoja, jotka määritellään kansallisessa lainsäädännössä nimenomaisesti kohtuuttomiksi kaikissa olosuhteissa, tai kun myyjä tai toimittaja käyttää sopimusehtoja, jotka on todettu kohtuuttomiksi lainvoimaisella, sitovalla päätöksellä.
Jäsenvaltiot voisivat päättää, että myös hallintoviranomaisilla on oikeus todeta sopimusehtojen kohtuuttomuus.
Hallintoviranomaiset tai kansalliset tuomioistuimet voisivat lisäksi määrätä seuraamuksen samalla päätöksellä, jolla sopimusehtojen kohtuuttomuus on todettu.
Jäsenvaltiot voisivat niin ikään säätää asianmukaisista mekanismeista yksilöllisiä oikeussuojakeinoja ja seuraamuksia koskevien kansallisen tason toimien koordinointia varten.
- = -
(16) Jäsenvaltioiden olisi varmistettava, että sopimattomien kaupallisten menettelyjen vuoksi vahinkoa kärsineiden kuluttajien saatavilla on oikeussuojakeinoja, joilla kaikki kyseisten sopimattomien menettelyjen vaikutukset voidaan poistaa.
Yksilöllisiä oikeussuojakeinoja koskeva selkeä kehys helpottaisi yksityisiä täytäntöönpanotoimenpiteitä.
Kuluttajalla olisi oltava mahdollisuus vahingonkorvaukseen ja tarvittaessa hinnanalennukseen tai sopimuksen purkamiseen oikeasuhteisella ja tehokkaalla tavalla.
Jäsenvaltioita ei saisi estää pitämästä voimassa tai ottamasta käyttöön muita oikeussuojakeinoja, joita ovat esimerkiksi korjaus tai vaihtaminen, sopimattomien kaupallisten menettelyjen vuoksi vahinkoa kärsineitä kuluttajia varten, jotta voidaan varmistaa näiden menettelyjen vaikutusten poistaminen kokonaan.
Jäsenvaltioita ei saisi estää määrittämästä kuluttajien oikeussuojakeinojen soveltamista ja vaikutuksia koskevia edellytyksiä.
oikeussuojakeinoja sovellettaessa voitaisiin tarvittaessa ottaa huomioon sopimattoman kaupallisen menettelyn vakavuus ja luonne, kuluttajalle aiheutunut vahinko ja muut asiaan liittyvät olosuhteet, kuten elinkeinonharjoittajan väärinkäytöksen tai sopimuksen rikkominen.
- = -