(1) Sisämarkkinoiden moitteettoman toiminnan edistämiseksi on tarpeen mahdollistaa muista jäsenvaltioista peräisin olevien televisio- ja radio-ohjelmien laajempi levitys jäsenvaltioissa käyttäjien hyödyksi kaikkialla unionissa helpottamalla tietyntyyppisten televisio- ja radio-ohjelmien lähetyksiin sisältyvien teosten ja muun suojatun aineiston tekijänoikeuden ja lähioikeuksien lisensointia.
Televisio- ja radio-ohjelmilla on tärkeä asema kulttuurisen ja kielellisen monimuotoisuuden ja sosiaalisen yhteenkuuluvuuden edistämisessä sekä tiedonsaannin parantamisessa.
- = -
(2) Digitaalisten teknologioiden ja internetin kehittyminen on mullistanut televisio- ja radio-ohjelmien levittämisen ja saatavuuden.
Yhä useammat käyttäjät haluavat pääsyn sekä suoriin että tilattaviin lähetyksiin hyödyntämällä niin perinteisiä kanavia, kuten satelliitin tai kaapelin välityksellä tapahtuvia lähetyksiä, kuin verkkopalveluja.
Omien televisio- ja radio-ohjelmiensa lisäksi lähetystoimintaa harjoittavat organisaatiot tarjoavatkin yhä enemmän lähetysten oheismateriaalina tarjottavia verkkopalveluja, kuten rinnakkaislähetyspalveluja (simulcasting) ja ns. catch up -palveluja.
Edelleenlähetyspalvelujen tarjoajat, jotka yhdistävät televisio- ja radio-ohjelmien lähetyksiä paketeiksi ja tarjoavat niitä muuttamattomina ja lyhentämättöminä käyttäjille samanaikaisesti alkuperäisten lähetysten kanssa, käyttävät useita eri edelleenlähetystekniikoita.
Näitä ovat mm.
kaapeli, satelliitti, digitaalinen maanpäällinen verkko, matkaviestinverkko tai sisäiseen internetprotokollaan perustuva verkko sekä avoin internet.
Lisäksi televisio- ja radio-ohjelmia käyttäjille levittävät tarjoajat saavat ohjelmasignaalit lähetystoimintaa harjoittavilta organisaatioilta eri keinoin, esimerkiksi suoran siirron menetelmällä.
Yhä useammat käyttäjät toivovat pääsyä paitsi kotijäsenvaltiostaan myös muista jäsenvaltioista peräisin olevien televisio- ja radio-ohjelmien lähetyksiin.
Tällaisia käyttäjiä ovat muun muassa unionin kielellisiin vähemmistöihin kuuluvat ja muussa kuin kotijäsenvaltiossaan asuvat unionin kansalaiset.
- = -
(3) Lähetystoimintaa harjoittavat organisaatiot lähettävät päivittäin useiden tuntien ajan televisio- ja radio-ohjelmia.
Näissä ohjelmissa on paljon erilaista sisältöä, joka on unionin oikeuden nojalla suojattu tekijänoikeudella tai lähioikeuksilla taikka molemmilla, kuten musiikkiteoksia tai audiovisuaalisia, kirjallisia tai graafisia teoksia.
Oikeuksien hankkiminen on monimutkainen prosessi, kun niitä on hankittava useilta oikeudenhaltijoilta ja teosten ja muun suojatun aineiston eri luokkia varten.
Oikeudet on usein hankittava lyhyessä ajassa, erityisesti kun kyse on uutisten tai ajankohtaislähetysten kaltaisten ohjelmien valmistelusta.
Jotta verkkopalvelut olisivat käytettävissä yli maiden rajojen, lähetystoimintaa harjoittavien organisaatioiden on saatava vaaditut oikeudet teosten ja muun suojatun aineiston käyttöön kaikilla asianomaisilla alueilla, mikä hankaloittaa edelleen oikeuksien hankkimista.
- = -
(4) Edelleenlähetyspalvelujen tarjoajilla, jotka tyypillisesti tarjoavat monia ohjelmia, jotka muodostuvat monista erilaisista teoksista ja muusta suojatusta aineistosta, on vain hyvin vähän aikaa tarvittavien lisenssien hankkimiseen, ja niille aiheutuukin merkittävä taakka oikeuksien hankkimisesta.
Tekijöiden, tuottajien ja muiden oikeudenhaltijoiden kannalta on olemassa myös vaara, että niiden teoksia tai muuta suojattua aineistoa käytetään ilman lupaa tai asianmukaista korvausta.
Teosten ja muun suojatun aineiston edelleenlähettämisestä maksettavat tällaiset korvaukset ovat tärkeitä, jotta voidaan varmistaa monipuolinen sisältötarjonta, mikä on myös kuluttajien edun mukaista.
- = -
(5) Teosten ja muun suojatun aineiston oikeudet on yhdenmukaistettu muun muassa Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivillä 2001/29/EY (3) ja Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivillä 2006/115/EY (4), joissa taataan oikeudenhaltijoiden korkeatasoinen suoja.
- = -
(9) Jotta voidaan helpottaa oikeuksien hankkimista verkossa tarjottavien oheispalvelujen tarjoamiseksi maiden rajojen yli, on tarpeen vahvistaa alkuperämaan periaate tekijänoikeuden ja lähioikeuksien sellaisia käyttötapauksia varten, jotka tapahtuvat verkossa tarjottavien oheispalvelujen tarjoamisen, saamisen tai käyttämisen aikana.
Tähän periaatteeseen olisi sisällyttävä kaikkien niiden oikeuksien hankkiminen, joita lähetystoimintaa harjoittava organisaatio tarvitsee voidakseen välittää yleisölle tai saattaa yleisön saataville ohjelmiaan tarjotessaan oheispalveluja verkossa, mukaan lukien ohjelmissa käytettyjen teosten tai muun suojatun aineiston mahdollisten tekijänoikeuden ja lähioikeuksien, esimerkiksi äänitteiden tai esitysten oikeuksien, hankkiminen.
Alkuperämaan periaatetta olisi sovellettava yksinomaan oikeudenhaltijoiden tai oikeudenhaltijoita edustavien tahojen, kuten yhteishallinnointiorganisaatioiden ja lähetystoimintaa harjoittavien organisaatioiden väliseen suhteeseen ja vain verkossa tarjottavan oheispalvelun tarjoamista, saamista tai käyttöä varten.
Alkuperämaan periaatetta ei pitäisi soveltaa mihinkään myöhempään teosten tai muun suojatun aineiston langalliseen tai langattomaan yleisölle välittämiseen tai mihinkään myöhempään teosten tai muun suojatun aineiston langalliseen tai langattomaan yleisön saataviin saattamiseen siten, että yleisöön kuuluvilla henkilöillä on mahdollisuus saada ne saataviinsa itse valitsemastaan paikasta ja itse valitsemanaan aikana, tai mihinkään myöhempään kappaleen valmistamiseen verkossa tarjottavaan oheispalveluun sisältyvästä teoksesta tai muusta suojatusta aineistosta.
- = -
(14) Edelleenlähetyspalvelujen tarjoajat voivat käyttää eri tekniikoita tarjotessaan yleisön vastaanotettavaksi toisesta jäsenvaltiosta peräisin olevaa televisio- tai radio-ohjelmaa muuttamattomana ja lyhentämättömänä samanaikaisesti alkuperäisen lähetyksen kanssa.
Edelleenlähetyspalvelujen tarjoajat voivat saada ohjelmasignaalit lähetystoimintaa harjoittavilta organisaatioilta, jotka itse lähettävät nämä yleisölle, eri keinoin, esimerkiksi kaappaamalla lähetystoimintaa harjoittavien organisaatioiden lähettämiä signaaleja tai vastaanottamalla signaaleja suoraan niiltä suoran siirron menetelmällä.
Tällaisten tarjoajien palveluja voidaan tarjota satelliitin, digitaalisen maanpäällisen verkon, matkaviestinverkon tai sisäiseen internetprotokollaan perustuvan verkon ja vastaavien verkkojen sekä Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) 2015/2120 (6) mukaisen internetyhteyspalvelun välityksellä.
Näitä tekniikoita edelleenlähetyksiinsä käyttävien edelleenlähetyspalvelujen tarjoajien olisi sen vuoksi kuuluttava tämän direktiivin soveltamisalaan ja hyödyttävä käyttöön otettavasta oikeuksien pakollisen kollektiivisen hallinnoinnin järjestelmästä.
Jotta voidaan varmistaa, että on olemassa riittävät suojatoimet teosten ja muun suojatun aineiston luvattomalta käytöltä, mikä on erityisen tärkeää maksullisten palvelujen tapauksessa, edelleenlähetyspalvelut, joita tarjotaan internetyhteyspalvelun välityksellä, olisi sisällytettävä tämän direktiivin soveltamisalaan ainoastaan silloin, kun kyseiset edelleenlähetyspalvelut tarjotaan ympäristössä, jossa edelleenlähetykset ovat ainoastaan luvan saaneiden käyttäjien käytettävissä ja sisällön suojaustaso on verrattavissa hallinnoitujen verkkojen, joiden sisältö on koodattu, esimerkiksi kaapeliverkon tai sisäiseen internetprotokollaan perustuvan verkon, kautta lähetetyn sisällön suojaustasoon.
Näiden vaatimusten olisi oltava toteutettavissa ja soveltuvia.
- = -
(15) Televisio- ja radio-ohjelmien alkuperäisten lähetysten edelleenlähettämiseksi edelleenlähetyspalvelujen tarjoajien on saatava lupa oikeudenhaltijoilta, joilla on yksinoikeus teosten tai muun suojatun aineiston yleisölle välittämiseen.
Oikeusvarmuuden takaamiseksi edelleenlähetyspalvelujen tarjoajille ja eroavaisuuksien poistamiseksi mainittuja edelleenlähetyspalveluja koskevasta kansallisesta lainsäädännöstä olisi sovellettava direktiivissä 93/83/ETY vahvistettuja, kaapeleitse tapahtuvan edelleenlähetyksen sääntöjä vastaavia sääntöjä.
Kyseisen direktiivin mukaisiin sääntöihin sisältyy velvoite edelleenlähetyspalvelun tarjoajan hakeman luvan antamisesta tai sen epäämisestä yhteishallinnointiorganisaation välityksellä.
Näiden sääntöjen mukaan itse oikeus myöntää tai evätä lupa säilyy ennallaan, ja ainoastaan kyseisen oikeuden käyttämistä säännellään tietyiltä osin.
Oikeudenhaltijoiden olisi saatava asianmukainen korvaus teostensa tai muun suojatun aineiston edelleenlähettämisestä.
Kohtuullisten lisensointiehtojen, myös lisenssimaksun, määrittämiseksi edelleenlähettämiselle Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2014/26/EU (7) mukaisesti olisi otettava huomioon muun muassa oikeuksien käytön taloudellinen arvo liiketoiminnassa, mukaan lukien edelleenlähetystavalle osoitettu arvo. Tämän ei olisi vaikutettava direktiivin 2006/115/EY 8 artiklan 2 kohdassa tarkoitetun, kaupallisessa tarkoituksessa julkaistujen äänitteiden esittäjille ja äänitteiden tuottajille maksettavaa kohtuullista kertakorvausta yleisölle välittämisestä koskevan oikeuden kollektiiviseen hallinnointiin eikä direktiivin 2014/26/EU soveltamiseen erityisesti niiden kyseisen direktiivin säännösten osalta, jotka koskevat oikeudenhaltijoiden oikeutta valita yhteishallinnointiorganisaatio.
- = -
(17) Lähetystoimintaa harjoittavien organisaatioiden oikeuksiin omiin lähetyksiinsä, oikeudet ohjelmien sisältöön mukaan lukien, ei olisi sovellettava edelleenlähetyksiin sovellettavien oikeuksien pakollista kollektiivista hallinnointia.
Edelleenlähetyspalvelujen tarjoajilla ja lähetystoimintaa harjoittavilla organisaatioilla on yleensä pysyvä liikesuhde, joten edelleenlähetyspalvelujen tarjoavat tietävät, mistä lähetystoimintaa harjoittavasta organisaatiosta on kyse.
Näiden tarjoajien on siten verrattain helppoa selvittää oikeudet lähetystoimintaa harjoittavan organisaation kanssa.
Hankkiessaan tarvittavat lisenssit lähetystoimintaa harjoittavilta organisaatioilta edelleenlähetyspalvelujen tarjoajat pääsevät näin ollen vähemmällä kuin hankkiessaan lisenssejä televisio- ja radio-ohjelmien edelleenlähettämiensä teosten ja muun suojatun aineiston oikeudenhaltijoilta.
Lisensointiprosessia ei siksi ole tarpeen yksinkertaistaa lähetystoimintaa harjoittavien organisaatioiden hallussa olevien oikeuksien osalta.
On kuitenkin tarpeen varmistaa, että lähetystoimintaa harjoittavien organisaatioiden ja edelleenlähetyspalvelujen tarjoajien väliset neuvottelut tämän direktiivin soveltamisalaan kuuluvien edelleenlähetysoikeuksien lisensoinnista käydään aina vilpittömässä mielessä.
Direktiivissä 2014/26/EU on vahvistettu vastaavat säännöt, joita sovelletaan yhteishallinnointiorganisaatioihin.
- = -
(22) Jotta voidaan varmistaa oikeuksien tehokas kollektiivinen hallinnointi ja tällä direktiivillä käyttöön otetun pakollisen kollektiivisen hallinnoinnin järjestelmän kautta kerättyjen tulojen oikea jakautuminen, on tärkeää, että yhteishallinnointiorganisaatiot pitävät asianmukaisesti kirjaa jäsenistä, lisensseistä sekä teosten ja muun suojatun aineiston käytöstä direktiivissä 2014/26/EU vahvistettujen avoimuutta koskevien vaatimusten mukaisesti.
- = -
(23) Sen estämiseksi, että alkuperämaan periaatetta kierrettäisiin verkossa tarjottavan oheispalvelun ja sen saamisen tai käytön kannalta merkityksellisten tekijänoikeutta ja lähioikeuksia koskevien voimassa olevien sopimusten kestoaikaa pidentämällä, alkuperämaan periaatetta olisi sovellettava myös voimassa oleviin sopimuksiin mutta kuitenkin noudattaen siirtymäaikaa.
Kyseisenä siirtymäaikana periaatetta ei pitäisi soveltaa kyseisiin voimassa oleviin sopimuksiin, jolloin jää aikaa niiden mukauttamiseksi tarvittaessa tähän direktiiviin.
Lisäksi on tarpeen säätää siirtymäajasta, jotta lähetystoiminnan harjoittajat, signaalien jakelijat ja oikeudenhaltijat voivat mukautua tässä direktiivissä ohjelmien lähetyksestä suoran siirron menetelmällä vahvistettuihin uusiin sääntöihin, jotka koskevat teosten ja muun suojatun aineiston hyödyntämistä suoran siirron menetelmällä.
- = -
(24) Paremman sääntelyn periaatteiden mukaisesti tätä direktiiviä, suoran siirron menetelmää koskevat säännökset mukaan lukien, olisi tarkistettava sen oltua voimassa tietyn ajan, jotta voidaan arvioida muun muassa direktiivin unionin kuluttajille tuomia hyötyjä, sen vaikutusta unionin luoviin toimialoihin ja uuteen sisältöön tehtävien investointien määrään sekä sitä, miten se on vaikuttanut unionin kulttuurista monimuotoisuutta kehittävällä tavalla.
- = -