(3) Tekniikan nopea kehitys muuttaa koko ajan sitä, miten teoksia ja muuta suojattua aineistoa luodaan, tuotetaan, levitetään ja hyödynnetään.
Uusia liiketoimintamalleja ja uusia toimijoita syntyy jatkuvasti.
Asiaa koskevan lainsäädännön on oltava tulevaisuuden kannalta kestävää, jotta tekniikan kehitystä ei rajoiteta.
Unionin tekijänoikeudellisessa kehyksessä vahvistetut tavoitteet ja periaatteet ovat yhä päteviä.
Oikeudellista epävarmuutta esiintyy kuitenkin vielä sekä oikeudenhaltijoiden että käyttäjien kannalta, kun kyseessä ovat tietyt teosten ja muun suojatun aineiston digitaaliympäristössä tapahtuvat käyttötarkoitukset, rajatylittävä käyttö mukaan lukien.
Kuten komission 9 päivänä joulukuuta 2015 antamassa tiedonannossa ”Tavoitteena nykyaikainen, eurooppalaisempi tekijänoikeusjärjestelmä” todetaan, joillakin aloilla unionin olemassa olevaa tekijänoikeusjärjestelmää on tarpeen mukauttaa ja täydentää siten, että säilytetään tekijänoikeuden ja lähioikeuksien korkeatasoinen suoja.
Tässä direktiivissä vahvistetaan säännöt, jotka koskevat tiettyjen tekijänoikeutta ja lähioikeuksia koskevien poikkeusten ja rajoitusten mukauttamista digitaalisiin ja rajatylittäviin ympäristöihin, sekä toimenpiteet, joilla helpotetaan tiettyjä lisensointikäytäntöjä erityisesti muttei ainoastaan kaupallisesta jakelusta poistuneiden teosten ja muun suojatun aineiston levittämisessä ja audiovisuaalisten teosten saatavuudessa verkossa tilausvideoalustoilla, jotta voidaan varmistaa laajempi pääsy sisältöihin.
Se sisältää myös sääntöjä, joilla helpotetaan tekijänoikeuksista vapaan (public domain) sisällön käyttöä.
Jotta saavutettaisiin tekijänoikeuden kannalta toimivat ja oikeudenmukaiset markkinat, olisi myös oltava sääntöjä, jotka koskevat oikeuksia julkaisuihin, käyttäjien verkkoon lataamaa sisältöä tallentavien ja siihen pääsyn antavien verkkopalvelujen tarjoajien toteuttamaa teosten tai muun suojatun aineiston käyttöä, tekijöiden ja esittävien taiteilijoiden sopimusten läpinäkyvyyttä, tekijöille ja esittäville taiteilijoille maksettavaa korvausta sekä mekanismia tekijöiden ja esittävien taiteilijoiden yksinoikeudella siirtämien oikeuksien peruuttamiseksi.
- = -
(10) Unionin oikeudessa on vahvistettu tieteellistä tutkimusta varten tapahtuvaa käyttöä koskevia tiettyjä poikkeuksia ja rajoituksia, joita voidaan soveltaa tekstin- ja tiedonlouhintaan.
Nämä poikkeukset ja rajoitukset ovat kuitenkin valinnaisia, eikä niitä ole täysin mukautettu tekniikan käyttöön tieteellisessä tutkimuksessa.
Lisäksi silloin, kun tutkijoilla on sisältöön laillinen pääsy, esimerkiksi julkaisujen tilausten tai avoimen saatavuuden tarjoavien (open access) lisenssien vuoksi, lisenssien ehdoissa voitaisiin poissulkea tekstin- ja tiedonlouhinta.
Koska tutkimusta tehdään yhä enemmän digitaalitekniikan avulla, vaarana on, että unionin kilpailuasema tutkimusalueena kärsii, jollei ryhdytä toimiin tekstin- ja tiedonlouhintaa koskevan oikeudellisen epävarmuuden korjaamiseksi.
- = -
(14) Tutkimusorganisaatioiden ja kulttuuriperintölaitosten, mukaan lukien niihin yhteydessä olevat henkilöt, olisi kuuluttava tekstin- ja tiedonlouhintaa koskevan poikkeuksen soveltamisalaan, kun kyseessä on sisältö, johon niillä on laillinen pääsy.
Laillinen pääsy olisi ymmärrettävä siten, että se kattaa pääsyn sisältöön avointa saatavuutta koskevien toimintaperiaatteiden (open access policy) perusteella taikka oikeudenhaltijoiden ja tutkimusorganisaatioiden tai kulttuuriperintölaitosten sopimusjärjestelyjen, kuten tilausten, perusteella taikka muilla laillisilla keinoilla.
Tapauksissa, joissa tilauksia ovat tehneet tutkimusorganisaatiot tai kulttuuriperintölaitokset, olisi esimerkiksi katsottava, että laillinen pääsy on niihin yhteydessä olevilla, näiden tilausten kattamilla henkilöillä.
Laillisen pääsyn olisi katettava myös pääsy verkossa vapaasti saatavissa olevaan sisältöön.
- = -
(18) Sen lisäksi, että tekstin- ja tiedonlouhintatekniikoilla on merkitystä tieteellisen tutkimuksen yhteydessä, niin yksityiset kuin julkiset yhteisöt käyttävät niitä laajalti analysoidakseen suuria tietomääriä eri elämänaloilla ja moniin tarkoituksiin, kuten viranomaispalveluja, monimutkaisia liiketoimintapäätöksiä ja uusien sovellusten tai tekniikoiden kehittämistä varten.
Oikeudenhaltijoiden olisi edelleen voitava lisensoida tässä direktiivissä säädetyn pakollisen poikkeuksen, joka koskee tekstin- ja tiedonlouhintaa tieteellisiin tutkimustarkoituksiin, sekä direktiivissä 2001/29/EY säädettyjen voimassa olevien poikkeusten ja rajoitusten soveltamisalan ulkopuolelle jäävien teostensa tai muun suojatun aineistonsa käyttö.
Samalla olisi otettava huomioon, että tekstin- ja tiedonlouhintatekniikoiden käyttäjille saattaa aiheutua oikeudellista epävarmuutta siitä, voidaanko kappaleen valmistaminen ja kopiointi tekstin- ja tiedonlouhintaa varten suorittaa teoksista tai muusta suojatusta aineistosta, joihin on laillinen pääsy, erityisesti silloin, kun teknistä prosessia varten suoritettu kappaleen valmistaminen tai kopiointi ei täytä kaikkia direktiivin 2001/29/EY 5 artiklan 1 kohdassa säädetyn, tilapäistä kappaleen valmistamista koskevan voimassa olevan poikkeuksen edellytyksiä.
Jotta voitaisiin lisätä oikeusvarmuutta tällaisissa tapauksissa ja kannustaa innovointiin myös yksityisellä sektorilla, tällä direktiivillä olisi säädettävä tietyin edellytyksin poikkeuksesta tai rajoituksesta, joka koskee kappaleen valmistamista ja kopiointia teoksista tai muusta suojatusta aineistosta tekstin- ja tiedonlouhintaa varten, ja sallittava valmistettujen kopioiden säilyttäminen, niin kauan kuin se on tarpeen tekstin- ja tiedonlouhintaa varten.
- = -
(32) Tämän direktiivin säännökset, jotka koskevat kaupallisesta jakelusta poistuneiden teosten tai muun suojatun aineiston kollektiivista lisensointia, eivät välttämättä ole ratkaisu kaikissa tapauksissa, joissa kulttuuriperintölaitoksilla on vaikeuksia saada oikeudenhaltijoilta kaikki tarvittavat luvat kaupallisesta jakelusta poistuneiden teosten tai muun suojatun aineiston käyttöön.
Näin voi olla esimerkiksi silloin, kun tietyntyyppisille teoksille tai muulle suojatulle aineistolle ei ole olemassa oikeuksien kollektiivisen hallinnoinnin käytäntöä tai kun asiaankuuluva yhteishallinnointiorganisaatio ei ole riittävän edustava kyseessä olevien oikeudenhaltijoiden ja oikeuksien luokassa.
Näissä erityistapauksissa kulttuuriperintölaitosten olisi voitava saattaa niiden kokoelmiin pysyvästi kuuluvat kaupallisesta jakelusta poistuneet teokset tai muu suojattu aineisto saataviin verkossa kaikissa jäsenvaltioissa tekijänoikeutta ja lähioikeuksia koskevan yhdenmukaistetun poikkeuksen tai rajoituksen nojalla.
On tärkeää, että tällaisen poikkeuksen tai rajoituksen mukainen käyttö tapahtuu vain silloin, kun tietyt, varsinkin lisensointiratkaisujen saatavuutta koskevat edellytykset täyttyvät.
Sitä, että lisenssin ehdoista ei ole päästy sopimukseen, ei saisi tulkita siten, että lisensointipohjaisia ratkaisuja ei olisi saatavilla.
- = -
(35) Asianmukaisia suojakeinoja olisi oltava saatavilla kaikille oikeudenhaltijoille, joille olisi annettava mahdollisuus sulkea pois lisensointimekanismien sekä tällä direktiivillä käyttöön otetun kaupallisesta jakelusta poistuneiden teosten ja muun suojatun aineiston käyttöä koskevan poikkeuksen tai rajoituksen soveltaminen suhteessa kaikkiin teoksiinsa tai muuhun suojattuun aineistoonsa, suhteessa kaikkiin lisensseihin tai kaikkiin poikkeuksen, suhteessa rajoituksen mukaisiin käyttötarkoituksiin, suhteessa tiettyihin teoksiin tai muuhun suojattuun aineistoon tai suhteessa tiettyihin lisensseihin tai tiettyihin poikkeuksen tai rajoituksen mukaisiin käyttötarkoituksiin milloin tahansa ennen lisenssin voimassaoloa tai sen aikana taikka ennen poikkeuksen tai rajoituksen mukaista käyttöä tai sen aikana.
Näitä lisensointimekanismeja koskevien edellytysten ei pitäisi vaikuttaa niiden käytännön merkitykseen kulttuuriperintölaitoksille.
On tärkeää, että kun oikeudenhaltija sulkee pois tällaisten mekanismien taikka tällaisen poikkeuksen tai rajoituksen soveltamisen yhteen tai useampaan teokseen tai muuhun suojattuun aineistoon, kaikki senhetkinen käyttö lopetetaan kohtuullisen ajan kuluessa, ja kun käyttö tapahtuu kollektiivisen lisenssin nojalla, yhteishallinnointiorganisaatiot lopettavat tiedon saatuaan asianomaiset käyttötarkoitukset kattavien lisenssien myöntämisen.
Sen, että oikeudenhaltijat tekevät tällaisen poissulkemisen, ei pitäisi vaikuttaa niiden vaatimuksiin, jotka koskevat lisenssin alaisen teoksen tai muun suojatun aineiston tosiasiallisesta käytöstä saatavaa korvausta.
- = -
(66) Kun otetaan huomioon, että verkkosisällönjakopalvelujen tarjoajat antavat pääsyn sisältöön, joka ei ole niiden vaan niiden käyttäjien palveluun lataamaa, on aiheellista säätää erityisestä vastuumekanismista sovellettaessa tätä direktiiviä tapauksissa, joissa lupaa ei ole annettu.
Tämä ei saisi rajoittaa kansallisen lain mukaisia oikeussuojakeinoja tapauksissa, jotka eivät koske vastuuta tekijänoikeusloukkauksista, eikä kansallisten tuomioistuinten tai hallintoviranomaisten mahdollisuutta määrätä kieltoja unionin oikeuden mukaisesti.
Erityisesti niihin uusiin verkkosisällönjakopalvelujen tarjoajiin sovellettava erityisjärjestelmä, joiden vuosiliikevaihto on alle 10 miljoonaa euroa ja joiden keskimääräinen kuukausittainen yksittäisten kävijöiden lukumäärä unionissa ei ylitä viittä miljoonaa, ei saisi vaikuttaa unionin oikeuden ja kansallisen lainsäädännön mukaisten oikeussuojakeinojen saatavuuteen.
Jos lupaa ei ole annettu palveluntarjoajille, niiden olisi toteutettava toimia parhaansa mukaan huolellista ammatinharjoittamista koskevien toimialan korkeatasoisten vaatimusten mukaisesti luvattomien teosten ja muun suojatun aineiston, siten kuin kyseessä olevat oikeudenhaltijat ovat ne tunnistaneet, saatavuuden välttämiseksi palveluissaan.
Oikeudenhaltijoiden olisi tätä varten annettava palveluntarjoajille merkityksellisiä ja tarvittavia tietoja ottaen huomioon muiden seikkojen ohella oikeudenhaltijoiden koko sekä niiden teosten ja muun suojatun aineiston tyyppi.
Toimet, joita verkkosisällönjakopalvelujen tarjoajat toteuttavat yhteistyössä oikeudenhaltijoiden kanssa, eivät saisi johtaa siihen, että estetään tekijänoikeutta loukkaamattoman sisällön saatavuus, mukaan lukien lisensointisopimuksen kattamien taikka tekijänoikeutta tai lähioikeuksia koskevan poikkeuksen tai rajoituksen piiriin kuuluvien teosten tai muun suojatun aineiston käyttö.
Tällaisten palveluntarjoajien toimet eivät siten saisi vaikuttaa käyttäjiin, jotka käyttävät verkkosisällönjakopalveluja voidakseen laillisesti ladata niihin sisältöä ja saada pääsyn tällaisissa palveluissa oleviin tietoihin.
- = -