(7) Näin ollen lähetysten oheismateriaalina tarjottavien verkkopalvelujen ja muista jäsenvaltioista peräisin olevien televisio- ja radio-ohjelmien edelleenlähetysten tarjoamista maiden rajojen yli olisi helpotettava mukauttamalla kyseisen toiminnan kannalta olennaisten tekijänoikeuden ja lähioikeuksien käyttämistä koskevaa oikeudellista kehystä.
tässä mukauttamisessa olisi otettava huomioon luovan sisällön ja erityisesti audiovisuaalisten teosten rahoitus ja tuotanto.
- = -
(10) Kun otetaan huomioon, että tiettyjen audiovisuaalisten teosten rahoitus- ja lisensointimekanismit perustuvat usein alueelliseen yksinoikeuslisensointiin, tässä direktiivissä säädetyn alkuperämaan periaatteen soveltaminen on televisio-ohjelmien osalta syytä rajoittaa tiettyihin ohjelmatyyppeihin.
Näihin ohjelmatyyppeihin olisi kuuluttava uutis- ja ajankohtaisohjelmat sekä lähetystoimintaa harjoittavien organisaatioiden kokonaan rahoittamat omat tuotannot, mukaan lukien tapaukset, joissa lähetystoimintaa harjoittavan organisaation omiin tuotantoihinsa käyttämät varat ovat peräisin julkisista varoista.
tässä direktiivissä lähetystoimintaa harjoittavien organisaatioiden omien tuotantojen olisi katsottava tarkoittavan lähetystoimintaa harjoittavien organisaatioiden omia resurssejaan käyttäen toteuttamia tuotantoja, pois lukien tuotannot, jotka lähetystoimintaa harjoittavat organisaatiot tilaavat lähetystoimintaa harjoittavista organisaatioista riippumattomilta tuottajilta, ja yhteistuotannot.
Samasta syystä tässä direktiivissä säädettyä alkuperämaan periaatetta ei pitäisi soveltaa urheilutapahtumien televisiolähetyksiin.
Alkuperämaan periaatetta olisi sovellettava ainoastaan, kun lähetystoimintaa harjoittava organisaatio käyttää ohjelmia omissa oheispalveluissaan verkossa.
Sitä ei pitäisi soveltaa lähetystoimintaa harjoittavan organisaation omien tuotantojen lisensointiin kolmansille osapuolille, mukaan lukien muut lähetystoimintaa harjoittavat organisaatiot.
Alkuperämaan periaatteen ei pitäisi vaikuttaa oikeudenhaltijoiden ja lähetystoimintaa harjoittavien organisaatioiden vapauteen sopia näiden oikeuksien käyttöä koskevista rajoituksista, myös alueellisista rajoituksista, kunhan noudatetaan unionin oikeutta.
- = -
(11) tässä direktiivissä säädetyn alkuperämaan periaatteen ei olisi aiheutettava lähetystoimintaa harjoittaville organisaatioille velvollisuutta välittää tai saattaa yleisön saataville ohjelmia oheispalveluissaan verkossa tai tarjoamaan tällaisia oheispalveluja verkossa muussa jäsenvaltiossa kuin siinä, jossa niiden päätoimipaikka sijaitsee.
- = -
(13) Sopimusvapauden periaatteen vuoksi on edelleen mahdollista rajoittaa niiden oikeuksien hyödyntämistä, joihin tässä direktiivissä säädetty alkuperämaan periaate vaikuttaa, edellyttäen kuitenkin, että tällainen rajoittaminen tapahtuu unionin oikeuden mukaisesti.
- = -
(16) tässä direktiivissä olisi ulotettava sopimusten tekeminen yhteishallinnointiorganisaation ja edelleenlähetyspalvelujen tarjoajien välillä oikeuksista, jotka tämän direktiivin mukaisesti kuuluvat pakollisen kollektiivisen hallinnoinnin piiriin, koskemaan myös niiden oikeudenhaltijoiden oikeuksia, jotka eivät kuulu kyseiseen yhteishallinnointiorganisaatioon, siten, ettei oikeudenhaltijoilla ole mahdollisuutta sulkea teoksiaan tai muuta suojattua aineistoa tämän mekanismin soveltamisen ulkopuolelle.
Tapauksissa, joissa useampi kuin yksi yhteishallinnointiorganisaatio hallinnoi tähän lajiin kuuluvia oikeuksia alueellaan, sen jäsenvaltion, jonka alueella edelleenlähetyspalvelujen tarjoaja haluaa hankkia oikeudet edelleenlähettämiseen, olisi määritettävä, mikä yhteishallinnointiorganisaatio on oikeutettu tai mitkä yhteishallinnointiorganisaatiot ovat oikeutettuja myöntämään tai epäämään edelleenlähetysluvan.
- = -
(18) tässä direktiivissä vahvistetuilla säännöillä, jotka koskevat lähetystoimintaa harjoittavien organisaatioiden oikeuksia niiden omien lähetysten edelleenlähetykseen, ei pitäisi rajoittaa oikeudenhaltijoiden mahdollisuutta luovuttaa oikeutensa joko lähetystoimintaa harjoittavalle organisaatiolle tai yhteishallinnointiorganisaatiolle ja siten saada suoraan osuus edelleenlähetyspalvelun tarjoajan maksamasta korvauksesta.
- = -
(19) Jäsenvaltioiden olisi voitava soveltaa tässä direktiivissä ja direktiivissä 93/83/ETY vahvistettuja edelleenlähetystä koskevia sääntöjä tilanteisiin, joissa alkuperäinen lähetys ja edelleenlähetys tapahtuvat molemmat niiden alueella.
- = -
(20) Oikeusvarmuuden takaamiseksi ja oikeudenhaltijoiden korkeatasoisen suojan ylläpitämiseksi on syytä säätää, että kun lähetystoimintaa harjoittavat organisaatiot lähettävät ohjelmasignaalinsa suoran toiston menetelmällä ainoastaan signaalien jakelijoille, ilman että lähetystoimintaa harjoittavat organisaatiot lähettävät ohjelmansa suoraan myös yleisölle, ja kun signaalien jakelijat lähettävät ohjelmasignaalit käyttäjilleen ohjelmien katsomista tai kuuntelemista varten, katsotaan, että kyseessä on yksi ja sama yleisölle välittäminen, johon sekä lähetystoimintaa harjoittavat organisaatiot että signaalien jakelijat osallistuvat omilla osuuksillaan.
Lähetystoimintaa harjoittavien organisaatioiden ja signaalien jakelijoiden olisi sen vuoksi saatava oikeudenhaltijoilta lupa omiin osuuksiinsa tässä yhdessä ja samassa yleisölle välittämisessä.
Lähetystoimintaa harjoittavan organisaation ja signaalien jakelijan osallistuminen yhteen ja samaan yleisölle välittämiseen ei saisi johtaa lähetystoimintaa harjoittavan organisaation ja signaalien jakelijan yhteisvastuuseen tästä yleisölle välittämisestä.
Jäsenvaltioiden olisi jatkossakin voitava vahvistaa kansallisella tasolla järjestelyt tällaisen yhtä ja samaa yleisölle välittämistä koskevan luvan saamiselle, myös kyseisille oikeudenhaltijoille maksettavat asiaan kuuluvat maksut, ja säännöissä olisi otettava huomioon, miten lähetystoimintaa harjoittava organisaatio ja signaalien jakelija hyödyntävät yhteen ja samaan yleisölle välittämiseen liittyviä teoksia ja muuta suojattua aineistoa.
Signaalien jakelijoille aiheutuu edelleenlähetyspalvelujen tarjoajien tapaan merkittävä rasite oikeuksien hankkimisesta, lukuun ottamatta lähetystoimintaa harjoittavien organisaatioiden hallussa olevia oikeuksia.
Jäsenvaltioiden olisi näin ollen voitava säätää, että signaalien jakelijat hyötyvät niiden lähetyksiä koskevien oikeuksien pakollisen kollektiivisen hallinnoinnin järjestelmästä samaan tapaan ja samassa laajuudessa kuin direktiivin 93/83/ETY ja tämän direktiivin soveltamisalaan kuuluvat edelleenlähetysten edelleenlähetyspalvelujen tarjoajat.
Jos signaalien jakelijat ainoastaan tarjoavat lähetystoimintaa harjoittaville organisaatioille Euroopan unionin tuomioistuimen oikeuskäytännössä tarkoitetun ”teknisen tavan” kyseisen lähetyksen vastaanoton varmistamiseksi tai parantamiseksi, signaalien jakelijoiden ei pitäisi katsoa osallistuvan yleisölle välittämiseen.
- = -
(21) Kun lähetystoimintaa harjoittavat organisaatiot lähettävät ohjelmasignaalinsa suoraan yleisölle ja näin toteuttavat alkuperäisen välittämisen ja samanaikaisesti myös siirtävät signaalit toisille organisaatioille suoran siirron menetelmällä esimerkiksi varmistaakseen signaalien laadun edelleenlähetystä varten, näiden muiden organisaatioiden toteuttamat lähetykset katsotaan yleisölle välittämiseksi, joka on erillinen lähetystoimintaa harjoittavan organisaation toteuttamasta välittämisestä.
Näissä tilanteissa olisi sovellettava tässä direktiivissä ja direktiivissä 93/83/ETY, sellaisena kuin se on muutettuna tällä direktiivillä, vahvistettuja edelleenlähetystä koskevia sääntöjä.
- = -
(23) Sen estämiseksi, että alkuperämaan periaatetta kierrettäisiin verkossa tarjottavan oheispalvelun ja sen saamisen tai käytön kannalta merkityksellisten tekijänoikeutta ja lähioikeuksia koskevien voimassa olevien sopimusten kestoaikaa pidentämällä, alkuperämaan periaatetta olisi sovellettava myös voimassa oleviin sopimuksiin mutta kuitenkin noudattaen siirtymäaikaa.
Kyseisenä siirtymäaikana periaatetta ei pitäisi soveltaa kyseisiin voimassa oleviin sopimuksiin, jolloin jää aikaa niiden mukauttamiseksi tarvittaessa tähän direktiiviin.
Lisäksi on tarpeen säätää siirtymäajasta, jotta lähetystoiminnan harjoittajat, signaalien jakelijat ja oikeudenhaltijat voivat mukautua tässä direktiivissä ohjelmien lähetyksestä suoran siirron menetelmällä vahvistettuihin uusiin sääntöihin, jotka koskevat teosten ja muun suojatun aineiston hyödyntämistä suoran siirron menetelmällä.
- = -
(25) tässä direktiivissä kunnioitetaan perusoikeuksia ja noudatetaan Euroopan unionin perusoikeuskirjassa tunnustettuja periaatteita.
Koska tämä direktiivi voi häiritä oikeudenhaltijoiden oikeuksien käyttämistä siltä osin kuin edelleenlähetyspalvelujen osalta yleisölle välittämisen oikeuden käyttämisessä sovelletaan pakollista kollektiivista hallinnointia, on tarpeen säätää pakollisen kollektiivisen hallinnoinnin soveltamisesta kohdennetusti ja rajoittaa se tiettyihin palveluihin.
- = -
(26) Jäsenvaltiot eivät voi riittävällä tavalla saavuttaa tämän direktiivin tavoitteita eli edistää verkossa tarjottavien tietyntyyppisten ohjelmien oheispalvelujen tarjoamista maiden rajojen yli ja helpottaa muista jäsenvaltioista peräisin olevien televisio- ja radio-ohjelmien edelleenlähettämistä, vaan ne voidaan toiminnan laajuuden ja vaikutusten vuoksi saavuttaa paremmin unionin tasolla.
Sen vuoksi unioni voi toteuttaa toimenpiteitä Euroopan unionista tehdyn sopimuksen 5 artiklassa vahvistetun toissijaisuusperiaatteen mukaisesti.
Mainitussa artiklassa vahvistetun suhteellisuusperiaatteen mukaisesti tässä direktiivissä ei ylitetä sitä, mikä on tarpeen näiden tavoitteiden saavuttamiseksi.
tässä direktiivissä lähetystoimintaa harjoittavia organisaatioita ei velvoiteta tarjoamaan kyseisiä verkossa tarjottavia oheispalveluja yli rajojen.
tässä direktiivissä ei myöskään velvoiteta edelleenlähetyspalvelujen tarjoajia sisällyttämään palveluihinsa muista jäsenvaltioista peräisin olevia televisio- tai radio-ohjelmia.
Tämä direktiivi koskee pelkästään tiettyjen edelleenlähetysoikeuksien käyttöä siinä määrin kuin on tarpeen kyseisiin palveluihin liittyvien tekijänoikeuden ja lähioikeuksien lisensoinnin yksinkertaistamiseksi ja muista jäsenvaltioista peräisin olevien televisio- ja radio-ohjelmien osalta.
- = -