(5) Kuluttajat eivät aina voi olla luottavaisia tehdessään ostoksia rajojen yli ja erityisesti tehdessään ostoksia verkossa.
Yksi tärkeimmistä tähän kuluttajien epäluottamukseen vaikuttavista tekijöistä on epävarmuus keskeisistä sopimusperusteisista oikeuksista ja selkeän kehyksen puuttuminen digitaalista sisältöä tai digitaalisia palveluja koskevilta sopimuksilta.
Monet kuluttajat ovat kohdanneet ongelmia, jotka liittyvät digitaalisen sisällön tai digitaalisten palvelujen laatuun tai käytettävyyteen.
He ovat saattaneet saada väärän tai viallisen digitaalisen sisällön tai digitaalisen palvelun tai eivät ole voineet käyttää sitä.
Tämän seurauksena kuluttajille on aiheutunut sekä taloudellista että muuta haittaa.
- = -
(6) Jotta tällaiset ongelmat voitaisiin korjata, sekä yritysten että kuluttajien olisi voitava vedota digitaalisen sisällön tai digitaalisten palvelujen toimittamista koskeviin täysin yhdenmukaistettuihin sopimusperusteisiin oikeuksiin tietyillä keskeisillä aloilla kaikkialla unionissa.
Joidenkin keskeisten sääntelynäkökohtien täysimääräinen yhdenmukaistaminen lisäisi tuntuvasti oikeusvarmuutta sekä kuluttajien että yritysten kannalta.
- = -
(8) kuluttajien olisi voitava hyötyä digitaalista sisältöä ja digitaalisia palveluja koskevista yhdenmukaistetuista oikeuksista, jotka takaavat heille korkeatasoisen suojan.
Heillä olisi oltava selkeät pakottavat oikeudet riippumatta siitä, missä unionin alueella he vastaanottavat digitaalista sisältöä tai digitaalisia palveluja tai käyttävät niitä.
Tämä lisäisi kuluttajien luottamusta heidän hankkiessaan digitaalista sisältöä tai digitaalisia palveluja.
Samalla vähennettäisiin haittoja, joita kuluttajille nykyään aiheutuu, koska he voisivat vedota selkeisiin sääntöihin kohdatessaan digitaaliseen sisältöön tai digitaalisiin palveluihin liittyviä ongelmia.
- = -
(11) Tässä direktiivissä olisi vahvistettava yhteiset säännöt tietyistä vaatimuksista, jotka koskevat digitaalisen sisällön tai digitaalisen palvelun toimittamisesta elinkeinonharjoittajien ja kuluttajien välillä tehtäviä sopimuksia.
Tätä varten olisi yhdenmukaistettava täysin säännöt, jotka koskevat digitaalisen sisällön tai digitaalisen palvelun sopimuksenmukaisuutta, oikeussuojakeinoja siinä tapauksessa, että digitaalinen sisältö tai digitaalinen palvelu ei ole tällä tavoin sopimuksen mukainen tai sitä ei toimiteta, ja näiden oikeussuojakeinojen käyttöä koskevia sääntöjä sekä digitaalisen sisällön tai digitaalisen palvelun muuttamista.
Jos kuluttajasopimusoikeuden tietyt keskeiset seikat olisi täysin yhdenmukaistettu, yritysten ja erityisesti pk-yritysten olisi helpompi tarjota tuotteitaan muissa jäsenvaltioissa.
Keskeisten sääntöjen täyden yhdenmukaistamisen ansiosta kuluttajat voisivat nauttia kuluttajansuojan korkeasta tasosta ja hyvinvointihyödyistä.
Jäsenvaltiot eivät voi tämän direktiivin soveltamisalalla säätää muista, muodollisista tai aineellisista vaatimuksista.
Jäsenvaltioiden ei esimerkiksi pitäisi säätää käänteistä todistustaakkaa koskevista säännöistä, jotka poikkeavat tässä direktiivissä säädetyistä säännöistä, tai kuluttajan velvollisuudesta ilmoittaa virheestä elinkeinonharjoittajalle tietyn ajan kuluessa.
- = -
(20) Tämän direktiivin ja Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin (EU) 2019/771 (3) olisi täydennettävä toisiaan.
Tässä direktiivissä vahvistetaan säännöt digitaalisen sisällön tai digitaalisten palvelujen toimittamista koskevien sopimusten tietyistä vaatimuksista, kun taas direktiivissä (EU) 2019/771 vahvistetaan säännöt tavarakauppaa koskevien sopimusten tietyistä vaatimuksista.
Jotta voidaan vastata kuluttajien odotuksiin ja varmistaa digitaalista sisältöä toimittaville elinkeinonharjoittajille selkeä ja yksinkertainen oikeuskehys, tätä direktiiviä olisi näin ollen sovellettava digitaalisen sisällön tai digitaalisten palvelujen toimittamiseen myös aineellisella välineellä, kuten DVD- ja CD-levyillä, muistitikuilla ja muistikorteilla toimitettavan digitaalisen sisällön toimittamiseen, sekä aineelliseen välineeseen itseensä, edellyttäen, että aineellinen väline toimii yksinomaan digitaalisen sisällön siirtovälineenä.
Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2011/83/EU (4) säännöksiä tavaran toimittamista koskevista velvoitteista ja oikeussuojakeinoista olisi kuitenkin sovellettava siinä tapauksessa, että toimitus laiminlyödään, sen sijaan että sovelletaan tämän direktiivin säännöksiä elinkeinonharjoittajan toimitusvelvollisuudesta ja kuluttajan oikeussuojakeinoista toimituksen laiminlyönnin yhteydessä.
Lisäksi jatkossakin tällaisiin aineellisiin välineisiin ja niillä toimitettavaan digitaaliseen sisältöön olisi sovellettava direktiivin 2011/83/EU säännöksiä esimerkiksi peruuttamisoikeudesta ja tavaroiden toimittamista koskevan sopimuksen tyypistä.
Tämä direktiivi ei vaikuta myöskään jakeluoikeuksiin, joita sovelletaan tällaisiin tavaroihin tekijänoikeuslainsäädännön nojalla.
- = -
(35) Digitaalisen sisällön tai digitaalisten palvelujen yhdistämistä tavaroiden tai muiden palvelujen tarjoamiseen koskevaa kaupallista käytäntöä säännellään sopimattomista elinkeinonharjoittajien ja kuluttajien välisistä kaupallisista menettelyistä sisämarkkinoilla annetulla Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivillä 2005/29/EY (11).
Tällaista yhdistämistä ei sinällään kielletä direktiivissä 2005/29/EY.
Se on kuitenkin kiellettyä, jos se katsotaan sopimattomaksi kyseisessä direktiivissä vahvistettujen perusteiden nojalla tehdyn tapauskohtaisen arvioinnin perusteella.
Unionin kilpailuoikeus mahdollistaa myös kytkykauppoihin ja sopimusten yhdistämiseen puuttumisen silloin, kun ne vaikuttavat kilpailuun ja aiheuttavat haittaa kuluttajille.
- = -
(44) Koska digitaaliset sisällöt ja digitaaliset palvelut kehittyvät jatkuvasti, elinkeinonharjoittajat voivat sopia kuluttajien kanssa toimittavansa päivityksiä ja ominaisuuksia sitä mukaa, kuin niitä on saatavilla.
Näin ollen digitaalisen sisällön tai digitaalisen palvelun sopimuksenmukaisuutta olisi myös arvioitava suhteessa siihen, päivitetäänkö digitaalista sisältöä tai digitaalista palvelua sillä tavoin, kuin sopimuksessa on määrätty.
Sopimuksessa sovittujen päivitysten toimittamisen laiminlyönnin olisi katsottava tarkoittavan, että digitaalinen sisältö tai digitaalinen palvelu ei ole sopimuksenmukainen.
Lisäksi virheellisten tai vaillinaisten päivitysten olisi myös katsottava tarkoittavan, että digitaalinen sisältö tai digitaalinen palvelu ei ole sopimuksenmukainen, sillä se merkitsisi, että tällaisia päivityksiä ei tehdä sopimuksessa määrätyllä tavalla.
- = -
(56) Digitaalinen sisältö tai digitaaliset palvelut voidaan toimittaa kuluttajille kertatoimituksena, esimerkiksi kun kuluttaja lataa sähköisen kirjan ja tallentaa sen henkilökohtaisen laitteeseensa.
Vastaavasti toimitus voi muodostua sarjasta tällaisia yksittäisiä tapahtumia, esimerkiksi kun kuluttaja vastaanottaa linkin, josta voi ladata uuden sähköisen kirjan joka viikko.
Tähän luokkaan kuuluvan digitaalisen sisällön tai digitaalisen palvelun ominaispiirre on, että digitaalinen sisältö tai digitaalinen palvelu on tämän jälkeen rajattoman ajan kuluttajan saatavilla ja käytettävissä.
Näissä tapauksissa digitaalisen sisällön tai digitaalisen palvelun sopimuksenmukaisuutta olisi arvioitava toimitusajankohtana, ja sen vuoksi elinkeinonharjoittajan olisi oltava vastuussa ainoastaan niistä virheistä, jotka ilmenevät kertatoimituksen tai kunkin yksittäisen toimituserän toimitusajankohtana.
Oikeusvarmuuden takaamiseksi sekä elinkeinonharjoittajien että kuluttajien olisi voitava turvautua yhtenäistettyyn vähimmäisaikaan, jonka aikana elinkeinonharjoittajan olisi oltava vastuussa virheistä.
Kun kyseessä ovat sopimukset, joissa määrätään digitaalisen sisällön tai digitaalisen palvelun kertatoimituksesta tai sen toimittamisesta useassa erässä, jäsenvaltioiden olisi varmistettava, että elinkeinonharjoittajat ovat korvausvelvollisia vähintään kahden vuoden ajan toimitusajankohdasta alkaen, jos niiden kansallisen lainsäädännön mukaan elinkeinonharjoittaja on vastuussa vain virheistä, jotka ilmenevät tietyn ajan kuluessa toimituksen jälkeen.
- = -
(57) Digitaalista sisältöä tai digitaalisia palveluja voidaan myös toimittaa kuluttajille jatkuvasti pidemmän ajan kuluessa.
Jatkuviin toimituksiin voi kuulua tapauksia, joissa elinkeinonharjoittaja saattaa digitaalisen palvelun kuluttajien saataville määrätyksi tai määräämättömäksi ajaksi, kuten kaksivuotinen pilvitallennussopimus tai toistaiseksi voimassa oleva sosiaalisen median alustan jäsenyys.
Tämän luokan ominaispiirre on, että digitaalinen sisältö tai digitaalinen palvelu on kuluttajan saatavilla tai hänen käytettävissään ainoastaan määräaikaisen sopimuksen voimassaoloaikana tai niin kauan, kuin toistaiseksi voimassa oleva sopimus on voimassa.
Näin ollen on perusteltua, että elinkeinonharjoittajan olisi tällaisissa tapauksissa oltava vastuussa ainoastaan virheistä, jotka ilmenevät tämän ajanjakson aikana.
Sen, että kyseessä on jatkuva toimitus, ei välttämättä tarvitse edellyttää toimituksia pitkällä aikavälillä.
Joitakin tapauksia, kuten videon suoratoisto verkossa, olisi pidettävä pidemmän ajan kuluessa tapahtuvana jatkuvana toimituksena audiovisuaalisen tiedoston varsinaisesta kestosta riippumatta.
Tapauksia, joissa digitaalisen sisällön tai digitaalisen palvelun tietyt osat ovat saatavilla ajoittain tai useaan otteeseen määräaikaisen sopimuksen voimassaoloaikana tai niin kauan, kuin toistaiseksi voimassa oleva sopimus on voimassa, olisi myös pidettävä pidemmän ajan kuluessa tapahtuvana jatkuvana toimituksena, esimerkiksi kun sopimuksen mukaan virustorjuntaohjelmistoa voidaan käyttää vuoden ajan ja sitä päivitetään automaattisesti tänä ajanjaksona kunkin kuukauden ensimmäisenä päivänä tai kun elinkeinonharjoittaja tekee päivityksiä aina, kun digitaaliseen peliin on saatavilla uusia ominaisuuksia ja digitaalinen sisältö tai digitaalinen palvelu on kuluttajien saatavilla tai käytettävissä vain määräaikaisen sopimuksen voimassaoloaikana tai niin kauan, kuin toistaiseksi voimassa oleva sopimus on voimassa.
- = -
(60) Yksityisyydensuojaa, viestinnän luottamuksellisuus mukaan lukien, koskevaa perusoikeutta sekä kuluttajan henkilötietojen suojaa rajoittamatta kuluttajan olisi tehtävä elinkeinonharjoittajan kanssa yhteistyötä, jotta elinkeinonharjoittaja voi määrittää, johtuuko virhe kuluttajan digitaalisesta ympäristöstä, kuluttajalle vähiten haittaa aiheuttavia käytettävissä olevia teknisiä keinoja käyttäen.
Tämä voidaan usein toteuttaa esimerkiksi lähettämällä elinkeinonharjoittajalle automaattisesti luotavia virheraportteja tai kuluttajan internetyhteyttä koskevia tietoja.
Vain poikkeuksellisissa ja asianmukaisesti perustelluissa olosuhteissa, vaikka kaikki muut keinot huomioon ottaen mikään muu ei ole mahdollista, kuluttajien voi olla tarpeellista antaa virtuaalinen pääsy digitaaliseen ympäristöönsä.
Jos kuluttaja ei kuitenkaan tee yhteistyötä elinkeinonharjoittajan kanssa ja jos kuluttajalle oli tiedotettu yhteistyön laiminlyönnin seurauksista, olisi oltava kuluttajan vastuulla osoittaa sen lisäksi, että digitaalinen sisältö tai digitaalinen palvelu ei ole sopimuksen mukainen, myös se, että digitaalinen sisältö tai digitaalinen palvelu ei ollut sopimuksen mukainen digitaalisen sisällön tai digitaalisen palvelun toimitusajankohtana, jos sopimuksessa määrätään kertatoimituksesta tai toimittamisesta useassa erässä, tai, jos sopimuksessa määrätään pidemmän ajan kuluessa tapahtuvasta jatkuvasta toimituksesta, sopimuksen voimassaoloaikana.
- = -
(68) Kun kuluttaja purkaa sopimuksen, elinkeinonharjoittajan olisi palautettava kuluttajan maksama kauppahinta.
kuluttajien ja elinkeinonharjoittajien oikeutettujen etujen olisi kuitenkin oltava tasapainossa, jos digitaalisen sisällön tai digitaalisen palvelun toimitus on tapahtunut pidemmän ajan kuluessa ja digitaalinen sisältö tai digitaalinen palvelu on ollut sopimuksen mukainen vain osan tästä ajasta.
Näin ollen sopimuksen purkamisen yhteydessä kuluttajalla olisi oltava oikeus vain siihen osaan kauppahinnasta, joka vastaa sen ajanjakson kestoa ja on oikeassa suhteessa sen ajanjakson kestoon, jonka aikana digitaalinen sisältö tai digitaalinen palvelu ei ollut sopimuksen mukainen.
Kuluttajalla olisi myös oltava oikeus sopimuksen purkamisen jälkeisestä ajanjaksosta mahdollisesti etukäteen maksamaansa osaan kauppahinnasta.
- = -
(75) Niiden muutosten lisäksi, joilla pyritään säilyttämään sopimuksenmukaisuus, elinkeinonharjoittajan olisi saatava tietyin edellytyksin muuttaa digitaalisen sisällön tai digitaalisen palvelun ominaisuuksia, edellyttäen, että kyseiseen muutokseen on pätevä syy sopimuksen nojalla.
Tällaisiin päteviin syihin voivat kuulua tapaukset, joissa muutos on välttämätön digitaalisen sisällön tai digitaalisen palvelun mukauttamiseksi uuteen tekniseen ympäristöön tai käyttäjämäärän kasvuun tai muista merkittävistä toiminnallisista syistä.
Tällaisista muutoksista on usein kuluttajalle hyötyä, koska ne parantavat digitaalista sisältöä tai digitaalista palvelua.
Sopimuspuolten olisi näin ollen voitava sisällyttää sopimukseen asiaa koskevia lausekkeita, joiden nojalla elinkeinonharjoittaja voi toteuttaa muutoksia.
Jotta kuluttajien ja yritysten edut otettaisiin tasapuolisesti huomioon, tällaisen elinkeinonharjoittajalle suotavan mahdollisuuden vastapainona kuluttajalla olisi oltava oikeus purkaa sopimus, jos tällaiset muutokset vaikuttavat kielteisesti digitaalisen sisällön tai digitaalisen palvelun käyttöön tai sen saatavuuteen enemmän kuin vähäisessä määrin.
Olisi objektiivisesti todennettava, missä määrin muutokset haittaavat digitaalisen sisällön tai digitaalisen palvelun saatavuutta ja kuluttajan mahdollisuuksia käyttää sitä, ottaen huomioon digitaalisen sisällön tai digitaalisen palvelun luonne ja tarkoitus sekä laatu, toimivuus, yhteentoimivuus ja muut tärkeät ominaisuudet, jotka samantyyppisellä digitaalisella sisällöllä tai digitaalisilla palveluilla yleensä on.
Tällaisia päivityksiä, parannuksia tai vastaavia muutoksia koskevien tässä direktiivissä säädettyjen sääntöjen ei kuitenkaan pitäisi koskea tilanteita, joissa osapuolet tekevät uuden sopimuksen digitaalisen sisällön tai digitaalisen palvelun toimittamisesta esimerkiksi digitaalisen sisällön tai digitaalisen palvelun uuden version jakelun seurauksena.
- = -
(82) Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2009/22/EY (17) liite I olisi muutettava sisällyttämällä siihen viittaus tähän direktiiviin, jotta voidaan varmistaa tässä direktiivissä vahvistettujen kuluttajien kollektiivisten etujen suojelu.
- = -
(83) kuluttajien olisi voitava hyödyntää tämän direktiivin mukaisia oikeuksiaan heti, kun vastaavia kansallisia täytäntöönpanotoimenpiteitä aletaan soveltaa.
Näin ollen kyseisiä kansallisia täytäntöönpanotoimenpiteitä olisi sovellettava myös toistaiseksi voimassa oleviin sopimuksiin tai määräaikaissopimuksiin, jotka on tehty ennen soveltamispäivää ja jotka koskevat digitaalisen sisällön tai digitaalisten palvelujen toimittamista pidemmän ajan kuluessa joko jatkuvasti tai useina erillisinä toimituksina, mutta ainoastaan siltä osin kuin on kyse digitaalisesta sisällöstä tai digitaalisesta palvelusta, joka toimitetaan kansallisten täytäntöönpanotoimenpiteiden soveltamispäivästä alkaen.
Jotta varmistetaan tasapaino kuluttajien ja elinkeinonharjoittajien oikeutettujen etujen välillä, niitä kansallisia toimenpiteitä, joilla saatetaan osaksi kansallista lainsäädäntöä tämän direktiivin säännökset digitaalisen sisällön tai digitaalisen palvelun muuttamisesta ja oikeudesta oikeussuojakeinoihin, olisi kuitenkin sovellettava ainoastaan sopimuksiin, jotka tehdään tämän direktiivin soveltamispäivän jälkeen.
- = -