(1) Jotta unioni voisi säilyttää kilpailukykynsä globaaleilla markkinoilla, sen olisi parannettava sisämarkkinoiden toimintaa ja pystyttävä vastaamaan niihin moninaisiin haasteisiin, joita yhä enenevässä määrin teknologiaan perustuva talouskehitys tuo tullessaan.
Digitaalisten sisämarkkinoiden strategiassa esitetään kattava kehys, joka helpottaa digitaalisen ulottuvuuden liittämistä sisämarkkinoihin.
Strategian ensimmäisessä pilarissa pyritään puuttumaan unionin sisäisen kaupan hajanaisuuteen tarkastelemalla suurimpia rajat ylittävän verkkokaupan kehitystä haittaavia esteitä, koska rajat ylittävä verkkokauppa muodostaa valtaosan rajat ylittävästä tavaroiden kuluttajakaupasta.
- = -
(2) Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen (SEUT) 26 artiklan 1 ja 2 kohdassa määrätään, että unioni hyväksyy toimenpiteet, joiden tarkoituksena on toteuttaa sisämarkkinat tai varmistaa niiden toiminta, ja että sisämarkkinat käsittävät alueen, jolla ei ole sisäisiä rajoja ja jolla tavaroiden ja palvelujen vapaa liikkuvuus taataan.
SEUT 169 artiklan 1 kohdassa ja 2 kohdan a alakohdassa määrätään, että unioni myötävaikuttaa kuluttajansuojan korkean tason saavuttamiseen toimenpiteillä, jotka se toteuttaa SEUT 114 artiklan nojalla sisämarkkinoiden toteuttamisen yhteydessä.
Tämän direktiivin tavoitteena on löytää oikea tasapaino kuluttajansuojan korkean tason saavuttamisen ja yritysten kilpailukyvyn edistämisen välillä varmistaen samalla toissijaisuusperiaatteen noudattaminen.
- = -
(3) Tietyt tavarakauppaa koskeviin sopimuksiin liittyvät seikat olisi yhdenmukaistettava kuluttajansuojan korkean tason pohjalta todellisten digitaalisten sisämarkkinoiden toteuttamiseksi, oikeusvarmuuden lisäämiseksi ja liiketoimiin liittyvien kustannusten vähentämiseksi erityisesti pienissä ja keskisuurissa yrityksissä, jäljempänä ’pk-yritykset’.
- = -
(4) Verkkokauppa on yksi kasvun keskeisistä vauhdittajista sisämarkkinoilla.
Sen tarjoamia kasvumahdollisuuksia ei ole kuitenkaan hyödynnetty läheskään täysimääräisesti.
Jotta vahvistetaan unionin kilpailukykyä ja tuetaan kasvua, unionin olisi toimittava nopeasti ja kannustettava talouden toimijoita hyödyntämään kaikkia sisämarkkinoiden tarjoamia mahdollisuuksia.
sisämarkkinoiden koko potentiaali voidaan kuitenkin ottaa käyttöön vain, jos kaikkien markkinatoimijoiden on helppo osallistua rajat ylittävään tavarakauppaan, verkko-ostokset mukaan lukien.
Sopimusoikeuden säännöt, joiden pohjalta markkinatoimijat toteuttavat liiketoimia, vaikuttavat keskeisellä tavalla yritysten päätöksiin tarjota tuotteitaan yli rajojen.
Samat säännöt vaikuttavat myös kuluttajien halukkuuteen tehdä ostoksia verkossa ja heidän luottamukseensa tätä ostotapaa kohtaan.
- = -
(32) On tärkeää varmistaa tavaroiden pidempi käyttöaika, jotta voidaan edistää kestävämpiä kulutusmalleja ja kiertotaloutta.
Vastaavasti on olennaisen tärkeää lisätä luottamusta sisämarkkinoiden toimintaan pitämällä virheelliset tuotteet poissa unionin markkinoilta siten, että lujitetaan markkinavalvontaa ja tarjotaan talouden toimijoille oikeanlaisia kannustimia.
Tuotekohtainen unionin lainsäädäntö on näihin tarkoituksiin soveltuvin tapa ottaa käyttöön eri tuotetyyppien ja -ryhmien kestävyyttä koskevia ja muita tuotekohtaisia vaatimuksia soveltamalla tätä varten mukautettuja kriteerejä.
Sen vuoksi tällä direktiivillä olisi täydennettävä tällaisen tuotekohtaisen unionin lainsäädännön tavoitteita ja siinä olisi otettava kestävyys objektiiviseksi kriteeriksi tavaroiden sopimuksenmukaisuuden arvioinnissa.
Kestävyydellä olisi tässä direktiivissä tarkoitettava tavaroiden kykyä säilyttää vaadittava toiminta- ja suorituskykynsä normaalissa käytössä.
Jotta tavara olisi sopimuksenmukainen, sen olisi oltava kestävyydeltään vastaava kuin samantyyppiset tavarat yleensä ja sellainen, mitä kuluttaja voi kohtuudella odottaa ottaen huomioon tavaran luonteen, mukaan lukien mahdollinen tarve tavaroiden kohtuulliseen huoltoon, kuten auton säännölliseen tarkastukseen tai suodattimien vaihtoon, sekä mahdollisen julkisen lausuman, jonka myyjä tai muu henkilö liiketoimintaketjun aikaisemmassa vaiheessa on esittänyt tai joka on esitetty heidän puolestaan.
Arvioinnissa olisi otettava huomioon myös kaikki muut asiaankuuluvat olosuhteet, kuten tavaran hinta ja se, miten paljon tai miten usein kuluttaja käyttää tavaraa.
Lisäksi jos sellaisessa ennen sopimuksentekoa annetussa lausumassa, joka muodostaa osan myyntisopimusta, on annettu erityisiä kestävyyttä koskevia tietoja, kuluttajan olisi voitava luottaa näihin tietoihin osana sopimuksenmukaisuutta koskevien vaatimusten subjektiivisia kriteerejä.
- = -
(47) Jotta voitaisiin parantaa oikeusvarmuutta ja poistaa yksi suurimmista sisämarkkinoiden esteistä, tällä direktiivillä olisi yhdenmukaistettava täysimääräisesti kuluttajien käytettävissä olevat oikeussuojakeinot, jos tavara ei ole sopimuksen mukainen, ja edellytykset tällaisten oikeussuojakeinojen käytölle.
Jos tavarassa on virhe, kuluttajilla olisi erityisesti oltava oikeus siihen, että se saatetaan sopimuksenmukaiseksi, tai saada kauppahinnasta oikeasuhteinen alennus tai purkaa sopimus.
- = -
(70) Jäsenvaltiot eivät voi riittävällä tavalla saavuttaa tämän direktiivin tavoitteita eli sisämarkkinoiden toiminnan edistämistä puuttumalla johdonmukaisella tavalla sopimusoikeudesta johtuviin rajat ylittävän tavarakaupan esteisiin unionissa, koska yksittäiset jäsenvaltiot eivät yksinään pysty puuttumaan vallitsevaan lainsäädännön hajanaisuuteen varmistamalla, että niiden oma lainsäädäntö on yhdenmukainen muiden jäsenvaltioiden lainsäädännön kanssa, vaan se voidaan saavuttaa paremmin unionin tasolla poistamalla pääasialliset sopimusoikeuteen liittyvät esteet täysimääräisen yhdenmukaistamisen avulla.
Sen vuoksi unioni voi toteuttaa toimenpiteitä Euroopan unionista tehdyn sopimuksen 5 artiklassa vahvistetun toissijaisuusperiaatteen mukaisesti.
Mainitussa artiklassa vahvistetun suhteellisuusperiaatteen mukaisesti tässä direktiivissä ei ylitetä sitä, mikä on tarpeen näiden tavoitteiden saavuttamiseksi.
- = -